Lukijalta
Mielipide

Lukijalta: Silakkaliikkeelle on tilausta

Kirjoittaja uskoo, että poliittisesti sitoutumattomalla Silakkaliikkeellä on tulevaisuutta.
Kirjoittaja uskoo, että poliittisesti sitoutumattomalla Silakkaliikkeellä on tulevaisuutta.
Kuva: Heli Rintala

Taru Salo tarkastelee kolumnissaan "Uiko silakka Lappiin asti vai alkaako se haista pahalle" (LK 8.1.) joulunpyhinä syntynyttä Silakkaliikettä. Olen seurannut liikkeen somekanavia alusta lähtien. Toiminta on alussa, mutta suosio on yllättänyt kaikki. Siihen nähden en näkisi epärealistisena, että liike voi saada kannatusta Lappia myöten.

Pääpiirteissään kolumni oli toiveikkaan positiivinen, mutta hieman epäluuloinen sen suhteen, sortuvatko liikkeen kannattajat ylimieliseen asenteeseen vasta-arvoja edustavia kohtaan eli alkaako oma kehu haista. En näe liikkeen olennaista arvoa eli rasisminvastaisuutta muiden yläpuolelle asettumisena, enkä myöskään sitä, että avoimesti rasistisia kommentteja kylvävien kanssa kieltäytyy keskustelemasta. Huutokilpailut eivät yleensä johda mihinkään hyvään, päinvastoin. Jos vastapuoli ei kykene sivistyneeseen keskusteluun, on toisella osapuolella oikeus asettaa rajansa keskustelun jatkamisen tai päättämisen suhteen.