Lukijalta
Mielipide

Lukijalta: Rovaniemellä kaivataan lähiruokaa, mutta järvikala ei kelpaa kenellekään

Kalastaja puhkoo muikkusaalista.
Kalastaja puhkoo muikkusaalista.
Kuva: Pekka Aho

Kyselivät Uuden Rovaniemen sivustoilla, mitä tarkoitin järvikalatalkoilla.Tarkoitin sitä, että järvet ovat täynnä pikkukalaa – särkeä, norssia, kiiskeä ja neulamuikkua – uusiutuvaa luonnonvaraa, Euroopan terveellisintä evästä, jota kukaan ei jalosta eikä osta. Lähiruoka on Rovaniemellä hyvä vitsi.

Käytiin raanulaisten kanssa valtion vesillä talvinuotalla. Sattuipa apajalle mukaan paljon tuttuja rovaniemeläisiä hiihtolomalaisia kelkkailijoitakin. He olivat tervetulleita paistamaan makkarat tulivaunussa ja näkemään, missä kunnossa järvi on.

Nuottakeli oli hyvä, nuotta ja kalusto toimivat erinomaisesti. Jäätä oli 70 senttiä ja lunta pari senttiä, oli helppo sahata avannot ja uittaa apaja levityskelkoille ja nuotalle.

Apajasta tuli tuhat litraa kaloja, noin 800 kiloa. 70 prosenttia apajasta oli norssia eli kuoretta, verrattoman hyvä frittikala. Norssi on syvien vesien ainut kevätkutuinen lohikalamme, relikti, ei kuitenkaan niin harvinainen kuin saimaannorppa. Norssia oli apajassa lähes puoli miljoonaa kappaletta, ei ehditty kaikilta taitella niskoja, sattuivat kuolemaan sitä ennen.

Parikymmentä prosenttia kaloista oli neulamuikkua, kymmenen sentin molemmin puolin. Muikut ovat kääpiöityneet alikalastuksen ja ravintokilpailun vuoksi. Järvi on syöty tyhjäksi eläinplanktonista.

Kymmenkunta talkoolaista selvitti apajaa yötä myöten, norssit säkitettiin ja muikut laatikoihin. Apajasta tuli myös hupikalastajan, eläinrääkkääjän unelma, yli kuusikiloinen kuha. Fileerasin ja nahkat otin talteen, saa tulla toriteltalle ihailemaan nahkoja.

Tehtiin armoton työ kalastuksessa ja apajan selvittelyssä myyntikuntoon, eikä kukaan ostanut muikkuja saati norsseja. Lähiruoka, järvikala, on tänään ammattikalastajalle ongelmajätettä, kaatopaikkatavaraa, kuluerä.

Oli kuitenkin mahtavaa olla järvellä hyvässä seurassa vakavan sairauden jälkeen. Henki onneksi säästyi ison leikkauksen ansiosta. Jos haluat Suomen parasta palvelua, kulje syöpäosaston leikkauspöydän kautta.

"Eikö löydy Lapista toimijaa jalostamaan norssimuikut, särjet ja kiisket elintarvikkeeksi? Korvattaisiin tuontikalaa ja saataisiin järvet kuntoon ja järvikyliin työpaikkoja."


Järvikalatalkoisiin tarvitsen kalan jalostajia, nuottausta ei tarvitse meille opettaa. Eikö löydy Lapista toimijaa jalostamaan norssimuikut, särjet ja kiisket elintarvikkeeksi? Korvattaisiin tuontikalaa ja saataisiin järvet kuntoon ja järvikyliin työpaikkoja. Kalamassan tekoon on terveystarkastajan lupa ja VTT:n suositus.

Keitin illalla Euroopan terveellisimmän aterian ilman lisä- ja torjunta-aineita, lähiruokaa ilman hiilidioksiinitonneja. Laitoin norssimuikut kattilaan, vähän merisuolaa, sipulirenkaita, tilliä, vettä ja kiehautin.Tuli omega-3-rasvahapot, kalsium ruodoista ja lisäksi järvikala on dieettiruokaa.

Se ei kelpaa lappilaisille. Mieluummin syödään geenimuunnellulla soijalla kasvatettua kirjolohta, nakerretaan norjalaista värivikaista häkkilohta ja omat kalat ovat ongelmajätettä ammattikalastajalle,koska niitä ei voi edes metsään viedä – se on ympäristörikos.

Tervetuloa kevätmarkkinoille maistamaan lähiruokaa, norssimuikkua, maailman terveellisintä elintarviketta, virkamiehen mielestä ongelmajätettä. Lappilainen järvikala on maailman terveellisintä evästä. Torilla tavataan, jos Ahti suo, virkamies sallii ja rahat riittävät ammattikalastukseen.

Kirjoittaja Jouko Lampela on kalastaja ja kaupunginvaltuutettu (ps.).