Lukijalta
Mielipide
Tilaajille

Lu­ki­jal­ta: Mitä sinulle kuuluu?

Kasvavalla joukolla nuoria on haasteita hyvinvoinnissaan, erityisesti mielenterveydessä. Kouluterveyskysely herättelee toimimaan. Tytöistä vain kaksi kolmesta ja pojista kolme neljästä kokee saavansa myönteistä palautetta ja alle puolet saavansa opettajalta välittävää ja oikeudenmukaista kohtelua. Ahdistuneisuus, masennusoireilu, huoli mielialasta ja koulu-uupumus ovat lisääntyneet. Puolet lukiolaistytöistä kokee, ettei ole saanut tukea koulun aikuisilta tai palveluista, vaikka olisi tarvinnut.

Se, että pärjää koulussa ja on hiljainen oppilas, ei välttämättä tarkoita, että kaikki on hyvin. Moni aikuisille lähes näkymätön nuori toivoo, että häneltä kysytään mitä kuuluu. Tove Janssonin Näkymättömän lapsen tarinaa mukaillen nuori saattaa häivyttää itsensä ja tarpeensa. Jos aikuiset viestivät ajan vähyyttä ja stressiä, voi nuori alkaa sopeutua ympäristön oletettuihin odotuksiin ja muuttua näkymättömäksi. Aikuisten kiireisestä maailmasta käsin tämä tulkitaan virheellisesti ja helpottuneesti siten, että nuori ei tarvitse kohtaamista tai apua.