Kun sodassa kuolee 80 000 parhaassa iässään olevaa ihmistä, on pakko keksiä tapahtuneelle hyvä selitys. Tällaisen opetetun selityksen meille antaa Timo Toukomies (LK 17.12.). Ei sota selity ”vainoharhaisen neuvostodiktaattorin koko maan valtausyrityksellä”. Kun Leningradin turvallisuus annetaan sotilaiden ratkaistavaksi, ei siinä pieniä aluevaltauksia enää tehdä.
Saksa oli 1930-luvulla monille suomalaisille esikuvamaa. Suomen sivistyneistö oli kallellaan Saksaan; Sibelius, Kallen-Gallela, V.A. Koskenniemi esimerkkeinä, urheilujohtajista puhumattakaan. Saksalaissympatiat olivat korkeassa kurssissa. Rotuoppi ja ”Mein Kampf” olivat uponneet suomalaisiin. Sota-ajan pääministerin Linkomiehen muistelmista saa käsityksen, että sota Neuvostoliittoa vastaan oli väistämätön ja välttämätön. Liian monet suomalaiset halusivat sotaa.
Motiiveja on vaikea arvailla, mutta Mannerheim oli kesällä 1939 Suomen puolustusneuvoston puheenjohtaja. Hän, jos kuka tiesi, että armeija ei ollut sotaan valmis.