Viime vuodet metsäkeskustelussa on niin sanottu jatkuva kasvatus ollut pinnalla. Kyseessä on yhdistelmä erilaisia hakkuumuotoja pienistä avohakkuista erilaisiin harvennuksiin. Ei siis oma hakkuutapansa. Seppo Aikion mukaan (LK 29.1.) ”maamme parhaat asiantuntijat” olisivat tutkimuksissaan osoittaneet sen taloudellisesti kannattavimmaksi ja luonnon kannalta parhaaksi vaihtoehdoksi. Tämä on se tekijä, joka saa metsäasiantuntijoiden niskavillat pystyyn.
Ensinnäkään metsäntutkimus ei tällaista osoita, eikä aiheesta ole riittävästi tutkimustietoa tai kokemusta. Onhan kyseessä verrattain uusi metsänkäsittelytapa. Metsät ovat monimuotoinen ekosysteemi, jossa on äärettömän monenlaisia metsiä. Kokemukseni jatkuvan kasvatuksen suunnittelusta (Innofor Oy, Metsähallitus) opetti, että jatkuva kasvatus voi olla hyvä vaihtoehto. Mutta vain, jos sille on edellytykset olemassa. Harvassa paikassa on.
Metsäasiantuntijat kaikissa organisaatioissa tuntevat myös jatkuvan kasvatuksen. Koska käsittelyistä päättää metsänomistaja, heidän velvollisuutensa on avoimesti kertoa erilaisista vaihtoehdoista.