Helge Nivan kirjoitusmetodina näkyy olevan pyrkimys kulloisenkin vastapuolen tietämyksen ja tavoitteiden henkiseen nollaukseen. Historiatieteestä aikanani väitelleenä en ole tajunnutkaan muuttuneeni pahimman luokan trolliksi, jonka ”todistusaineistoksi kelpaa historiatieteen lokaan saattaminen” (LK 21.10.).
On selvää, että Hitlerin ja Stalinin hirmuhallintojen kauheuksien määrällinen vertailu on vaikeaa jo ajallisen perspektiivin erilaisuudesta johtuen. Sinänsä yhdyn Nivan arvioon natsiajasta ”ihmiskunnan historian nollapisteenä”. Ero löytyykin juuri siitä, että sodan jälkeen Saksassa tehtiin natsiajasta perustavan laatuinen selvitys ja irtiotto toisin kuin Neuvostoliitossa/Venäjällä. Tunnetussa puoluekokouspuheessaan 1956 Nikita Hrustsov ”paljasti” Stalinin henkilöpalvonnan ja vallan väärinkäytökset, mutta puhdistava prosessi jäi kovasti kesken ja lopulta sitä jopa kelattiin merkittävästi takaisinpäin.
Toki annamme Sandomierskin kaivajille työrauhan, vaikka näyttää ilmeiseltä, että prosessin takana on pyrkimys siirtää vastuu massakuolemista Stalinin turvallisuuspoliisilta Suomen armeijalle – ilman todisteiden häivää.