Minulla oli ilo valmistella Nätti-Jussi päiville esitys Muurolan lohipadon vuosisataisesta historiasta. Esitystä tehdessä pohdin lohen merkitystä jokivarren kulttuurille ja sitä, miten kyseinen historia voitaisiin nostaa entistä paremmin esille.
Kemijokivarressa on lukuisia yhdistyspohjaisia kotiseutumuseoita, joiden pihapolut nurmettuvat, kun talkooporukka harmaantuu ja kulttuuriperinnöstä kiinnostuneita nuoria ei kylien raiteilla liiemmälti liiku. On selvää, että tulevaisuudessa näiden museoiden ovia on vaikea pitää kesäisinkään enää auki.
Jokivarren kotiseutumuseot ovat yleensä talonpoikaismuseoita, mutta onpa niissä myös Kemijokivarren lohenkalastuskulttuuriin liittyvää esineistöä. Kalastusvälineitä ja lohestukseen liittyviä valokuvia löytynee isänniltä ja emänniltä pitkin jokivartta. Kokonaisuutta jokivarren kalastuskulttuuriin liittyvästä materiaalista ei liene kartoitettu.
Mielestäni olisi kulttuuriteko avartaa kyläkohtaista ajattelua ja katsoa jokivarren lohimuseoasiaa vähän laajemmasta näkökulmasta. Viimeistään nyt olisi aika tehdä Kemijokivarren lohestukseen liittyvä museo- ja yksityiskokoelmien kartoitus ja koota tiedot yhteen.
Sen jälkeen voitaisiin suunnitella Kemijoen lohenkalastukseen erikoistunut museo osin EU-rahalla esimerkiksi Muurolaan. Olihan Muurolassa 500 vuoden ajan yksi Kemijoen suurimmista lohipadoistakin.
Uuden innovatiivisen av-museon suunnitteluun ja toteutukseen voitaisiin kutsua Lapin yliopistosta esimerkiksi kulttuurihistorian, matkailun, av-median, palvelumuotoilun ja valokuvauksen oppiaineet. Uskon, että tällä osaamisella voitaisiin kehitellä täysin uudenlainen tulokulma lohikulttuuriin. Samalla yliopiston juuret junttautuisivat entistä syvemmälle oman maakunnan multaan ja Kemijoen lohi hyppäisi vielä kerran, jos ei sitten muualla, niin ainakin museon seinällä.