Kittilän kunnassa tapahtuneet riita-asiat ovat saaneet päätöksen korkeimmasta oikeusasteesta. Päätös on kova, aiemmin kahdessa oikeusasteessa vapautetut ovat saaneet lopullisia, langettavia tuomioita.
Oikeusjärjestelmämme on yhdeksän vuoden jälkeen näyttänyt kyntensä. Se on pitkä aika. Onko se liian pitkä oikeusturvan kannalta?
Asian kestäessä kallispalkkaiset lakimiehet ovat pitäneet puolensa. He ovat korottaneet osakkeitaan syytettyjen puolella. Mitä tehnevät sitten, kun tappio korkeimmassa oikeusasteessa on tosiasia?
Oikeusjärjestelmämme on hinnaltaan kallis. Kuka laskee tämänkin prosessin lopulliset kustannukset? Valtava summa rahaa on siirtynyt lähinnä lakimiesten taskuihin ja siellä ne pysynevät lopputuloksesta riippumatta. Riskin kantavat aina asianosaiset.
Oikeuspalvelujen käyttäminen sisältää valtavan taloudellisen riskin. Se vaarantaa oikeusjärjestelmäämme. Taparikollisten oikeuskulut maksamme aina verovaroistamme. Oikeusjärjestelmän uskottavuudessa on paljon tekemistä, jotta se pysyisi sivistysvaltion tavoin oikealla tasolla.