Kun perheessä on erityistä tukea tarvitseva lapsi tai nuori, on yhteiskunnan etu auttaa perhettä jaksamaan. Väsymisen hinta on kova niin euroissa kuin inhimillisesti.
Perheen tukeminen auttaa vanhempia jaksamaan sekä kotona että työssä. Se auttaa lasta kohti itsenäisyyttä ja uusia taitoja. Tuki voi olla esimerkiksi kotiin tuotavaa apua tai avustajapalveluita. Ei riitä, että palveluja myönnetään, vaan niiden tulee myös toteutua. Kerron tässä esimerkin avustajista.
Olemme kokeneet avustajien osalta molemmat ääripäät. Huonoimmillaan pörssiyritysten tarjoamat nuoret, kokemattomat ensikertalaiset heitetään suoraan vaativan kehitysvammaisen avustajiksi.
Vailla osaamista kuvakommunikaatiosta tai kokemusta kehitysvammaisista työtä on mahdoton tehdä hyvin. Harva jaksaa liian raskaaksi koetussa työssä pitkään. Tuloksena on avustajien jatkuva vaihtuvuus ja tilanne, jossa lapsemme on toistuvasti ilman avustajaa.
Aikoinaan saimme Rovaniemen sosiaalitoimelta luvan käyttää paikallisen yrityksen avustajapalveluita. Heiltä saimme erinomaisia avustajia – koulutettuja motivoituneita ammattilaisia ja siksi myös muutaman euron kalliimpia.
Lapsemme odotti avustajia aina innolla. Saimme itsekin heiltä toimiva vinkkejä arkeemme. Avustajan vaihtuessa yrityksellä oli aina uusi ammattilainen valmiina. Tällaista toiminta voi olla parhaimmillaan.
Lapha kilpailutti palveluntarjoajat 2024. Vuosia meitä palvellut yritys ei ollut riittävän halpa. Lapsemme hyvin toimineet avustajasuhteet katkesivat ja meillä vanhemmilla alkoi käsittämätön karuselli. Jouduimme itse soittamaan kilpailutuksen voittaneita yrityksiä läpi, Laphan ilmoittamassa järjestyksessä. Parin viikon pohdinnan jälkeen yritysten vastaus oli aina sama: liian vaikea lapsi, ei löydy sopivia hoitajia.
Kului yli puoli vuotta, kunnes yksi yritys onnistui löytämään lapsellemme avustajan. Pätevä ja mukava tyyppi, mutta kovin kiireinen. Muutaman kuukauden päästä hänkin lähti. Taas kerran olemme tyhjän päällä.
Tänäänkin lapseni ottaa kuvakansiostaan avustaja-kortin, haluaisi laittaa sen kuvalliseen viikko-ohjelmaan. Totean, että avustajaa ei nyt ole. Lapsi suuttuu, minua itkettää. Voisimmeko jatkossa hoitaa asian paremmin?