Sote-palvelut ovat kansallinen ylpeyden aiheemme, joita olemme vaalineet yhdenvertaisuusperiaatteella. Niitä on kehitetty siten, että alueellisen sijainnin perusteella ketään ei ole jätetty eriarvoisempaan asemaan.
Harvaan asuttuna alueena Lappi on joutunut uuteen tilanteeseen. Meidän on päättäjinä tarkasteltava palvelujamme samojen periaatteiden alaisina kuin mitkä ovat voimassa taajaan asutuilla alueilla.
Meidän tulisi päätöksissämme edetä niitä linjauksia noudattaen. Tämä ei onnistu ilman, että hyväksymme sen tosiasian, että äänestämällä asetamme toisiamme Lapin alueelle eriarvoiseen asemaan. Tämä ei ole politiikkaani.
Sosiaalinen hyvinvointi ja terveys eivät ole äänestysasioita. Ne ovat asiantuntijatehtäviä, jotka vaativat vankkaa perehtyneisyyttä ja sitoutuneisuutta. Päättäjällä täytyy olla eettinen side tehtäväänsä ja sen tuottamaan turvallisuuden tunteeseen sekä koulutusta ja kokemusta sosiaali- ja terveyden alan kehityksestä ja asemasta kansallisena instituutiona. Nykyinen hallintomalli valtuustoineen, hallituksineen ja lukuisine johtajineen ei tue perusajatustani ja koen asialliseksi muuttaa sitä.
Sosiaali- ja terveysalan ammatit ovat malliltaan sellaisia, ettei niissä ole ammatillisen kehittymisen tuomaa etenemisuraa. Myös sote-alan ammateissa ihminen kehittyy. Näille ammateille on luotava koulutuksellisia polkuja, joissa ammatissaan pätevöitynyt sairaanhoitaja voisi kohdennettujen täsmäkoulutusten kautta pätevöityä lääkärin ammattiin saakka. Alojen korostuneisiin ongelmiin saataisiin eettisesti kestävää helpotusta.
Nykyisen valtiopolitiikan linja on leikata ja hankaloittaa vähän asuttujen alueiden toimintaa palvelujen tuottajana. Apua ei ole saatavilla niin nopeasti kuin tarve edellyttää, riski vakaville seurauksille on todennäköinen.
Päätöksien riskianalyyseja on selvitetty tilastomatemaattisesti. Olen utelias selvittämään sitä, millaiseen sietorajaan leikkauspäätökset nojaavat. Kuinka monta "uhria" on hyväksyttävä määrä, jotta päätöksen voi sanoa olleen vaikutuksiltaan kehittävä ja hyväksyttävä.