Seison Mongolian pyörätuoliliiton toimiston ulkopuolella Ulaanbaatarissa. Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevaan toimistotilaan kulkee portaiden vieressä ramppi pyörätuolin käyttäjiä varten. Koska olen kiinnittänyt huomiota asiaan kahden vuoden ajan, voin kertoa, että se on harvinainen näky puolentoista miljoonan asukkaan kaupungissa. Rampin alapäässä yksinäinen tyhjä pyörätuoli odottaa käyttäjäänsä. Pyörätuoli näyttää vanhalta ja likaiselta ja teipin avulla koossa pysyvältä.