Salolaisen lentopalloseuran LP Viestin naisten Akatemia-joukkuetta kuljettanut linja-auto joutui sunnuntain vastaisena yönä liikenneonnettomuuteen, kun joukkue oli kotimatkalla naisten toiseksi korkeimman sarjatason eli 1-sarjan vieraspelistä Joensuusta. LP Viesti kertoi asiasta sunnuntaina sivuillaan.
– Poliisin alustavien tietojen mukaan henkilöauto ajautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä päin joukkuetta kuljettanutta linja-autoa. Onnettomuuspaikalla tehdyn arvion mukaan kaikki joukkueen jäsenet säilyivät vammoitta. Onnettomuudessa mukana olleille tehdään vielä tarpeen mukaiset jatkotutkimukset, ja joukkueelle järjestetään kriisiapua, seura kertoi.
Joukkueen seuraava ottelu, sunnuntaina 27. marraskuuta ohjelmassa ollut peli PuMa Volleyta on sovittu siirrettäväksi myöhempään ajankohtaan.
Onnettomuudesta kertoi sunnuntaina ensimmäisenä Salon Seudun Sanomat.