Meille sodan aikana ja heti sen jälkeen syntyneille on erittäin tuttu ilmaus ”kaveria ei jätetä”. Kuinka totta tuo sanonta onkaan!
Olin isäni kanssa joskus 1960-luvulla Kemijärven kirkkomaalla Jänkäjääkäreiden tilaisuudessa. Syksyinen tuuli ja sade vihmoi yleisöä, etupäässä miehiä, vaatetus oli heikonlaista. Silloin sotilaspappi Kouri otti oman papin viittansa ja laittoi sen yhden palelevan miehen harteille ja todennäköisesti itse paleli sen jälkeen. Papin ele vahvisti tuon sanonnan.
Kaikkialla elämässä läheltä löytyy avustettavia. On paljon yksinäisiä ihmisiä, lottia ja sotaveteraaneja, jotka päivästä toiseen yrittävät pärjätä eivätkä ”kehtaa” pyytää apua. Sukulaiset saattavat olla toisella paikkakunnalla. Silloin pitäisi naapureiden huomata tilanne.
Näkyykö naapurista valoa, onko jalanjälkiä lumessa? Tämä on sitä ”kaveria ei jätetä” nykyaikana. Kaikilla meillä pitäisi olla sen verran lähimmäisen rakkautta, että huomaamme tällaiset asiat.
Ei tarvitse mennä ”merta edemmäs kalaan”, kunhan vain katsoisimme avoimin silmin lähimmäisiämme. Kaikki avustusjärjestöt tekevät tosi hyvää työtä joka puolella, ulkomaita myöten. Avuntarvitsija voi olla kuitenkin oman seinän takana.
Virressä 442:1 sanotaan ”Herran ristin kantajiksi, meidät kaikki kastettiin, lähimmäisten auttajiksi arkipäivän askeliin”.
Omaishoitajat ovat myös näitä arkipäivän askelien auttajia. Kuinka helppoa on sanoa toiselle, että kyllä sinä pärjäät, vaikka ei voi tietää, mitä on oikea auttaminen 24 /7. Omaishoitajat tarvitsevat myös itse auttajia. Pieni ele tällaiselle ihmiselle voi olla suuri asia.
Yritän itse noudattaa Äiti Teresan oppia: ”Olkoon kasvoillasi ja silmissäsi lempeyttä ja tervehdyksessäsi lämpöä. Hymyile aina aurinkoisesti lapsille, köyhille, kaikille kärsiville ja yksinäisille. Anna heille sydämesi, älä pelkää huolenpitoa lähimmäisestä."
Muutama vuosi sitten naapuristossa asui yksinäinen iäkkäämpi nainen. Harvoin näin häntä edes ulkona. Olin juuri leiponut joululimppua ja mieleeni tuli, minkälainen joulu mahtaa naapurilla olla. Vein hieman arastellen hänelle lämpimän limpun. Kyynel silmässä hän sanoi, ettei ole saanut moneen vuoteen minkäänlaista joululahjaa. Silloin minulle tuli joulu.
Kuulun järjestöön, joka auttaa lähimmäisiä. ”Sisaret” ovat kutoneet sukkia, jotka on lahjoitettu vanhainkotiin, sairaalaan, maahanmuuttajille, ekaluokkalaisille ja muille sukkia tarvitseville. Tällä leveysasteella villasukat lämmittävät aina. Siinäkin ”kaveria ei jätetä".
Pienillä asioilla on joskus suuri merkitys, ja ne tuovat iloa ja lämpöä ympäristöön. Toivottavasti me kiireiset itsekkäät ihmiset emme unohda tätä.