
Kevään lämpöennätys rikkoutui tiistain aurinkoisessa säässä. Porvoon Harapakassa mitattiin kolmen maissa iltapäivällä kevään tähän mennessä korkein lämpötila, 24,5 astetta, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan.
Kevään edellinen lämpöennätys oli Oulussa Oulunsalon mittauspisteellä sunnuntaina mitattu 21,9 astetta.
Myös Lapissa nautittiin lämpimästä säästä aina Pohjois-Lappia myöten. Esimerkiksi Inarin Kirakkajärvellä päivän korkeimpana lämpötilana mitattiin 19,2 astetta, ja Keski- sekä Etelä-Lapissa lämpötilat nousivat 20 asteen yläpuolellekin. Käsivarressa lämpötila jäi 15–16 asteen tuntumaan, samoin kuin Meri-Lapissa.
Muutama päivä viileämpää
Keskiviikkona lännestä saapuva matalapaine tuo mukanaan sateita ja kylmempää ilmaa.
– Esimerkiksi Lapissa on huomenna huomattavasti viileämpää, iltapäivällä ollaan noin kymmenen asteen paikkeilla, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Kaisa Solin.
Sää jatkuu Lapissa viileämpänä viikonloppuun saakka. Tämän hetken ennusteiden mukaan viikonloppuna Lapissa on noin 10–15 astetta lämmintä.