Kittilä

Suden epäillään tappaneen poronvasoja Kittilässä – Lapin susitilanne silti rauhallinen

Vahinkoja aiheuttavalle sudelle harkitaan kaatolupaa.

Suden epäillään tappaneen poroja Kittilässä viikonlopun aikana.

Suden epäillään tappaneen poroja Kittilässä viikonlopun aikana.

Vesa-Pekka Hiltunen

Kittilässä on löytynyt kolme kuollutta poronvasaa, jotka ovat todennäköisesti suden raatelemia. Vasoja löytyi torstaina, perjantaina ja sunnuntaina samalta pellolta läheltä Mettisvaaraa.

Kunnan maaseutusihteeri Hannu Lohvansuu kävi tarkistamassa vahingon.

– Raatelujälkien ja paikalta löytyneiden tassunjälkien perusteella olen melko varma, että tämä on suden tekosia, Lohvansuu kertoo.

Suden tämänhetkinen olinpaikka ei ole tiedossa.

Paikalliset poronomistajat ovat harkinneet vahinkoperusteisen poikkeusluvan hakemista suden kaatamiseksi.

– Vielä hakemusta ei ole kuitenkaan sisällä, kertoo Suomen riistakeskuksen erikoissuunnittelija Harri Norberg.

Otukset eivät tulleet pihoille

Alueen asukkaissa susi herättää pelkoa. Ihmisten kimppuun sen ei uskota käyvän, mutta omien kotieläinten turvallisuus huolettaa.

– Olen käynyt täällä koirani kanssa lenkillä, mutta en tiedä, uskallanko enää. Päivällä uskallan, mutta en varmaan pimeän aikaan, lähellä asuva asukas kertoo.

Harri Norbergin mukaan kyseessä on todennäköisesti nuori yksilö, joka on matkalla jonnekin.

– Kyse ei käsittääkseni ole useammasta sudesta. Siinä mielessä vahingon riski koiralle ei ole samaa luokkaa kuin susiparin- tai lauman reviirillä. Toki on hyvä huomioida, ettei vahingon riskiä koirallekaan voi täysin pois sulkea.

Mettisvaaran vahinkopaikalta on matkaa lähimpään taloon noin 1,5 kilometriä.

– En ole kuullut, että otuksia olisi ilmaantunut norkoilemaan pihapiireihin.

Paikallisen petoyhdyshenkilön Vilho Molkoselän mukaan susihavainnot ovat melko harvinaisia Kittilän eteläosassa.

– Ohikulkevien susien jälkiä on näkynyt, mutta ei ole ollut merkkejä susien pitempiaikaisesta oleskelusta.

Myös Jokelassa epäillään susivahinkoa

Norberg kertoo, että Lapin susitilanne on ollut rauhallinen. Laumoja ei ole tiedossa, mutta yksittäisiä susia voi liikuskella Lapissakin.

–  Hyvin yksittäisiä susivahinkoasiat ovat olleet vielä tässä vaiheessa syksyä.

Tuoreita susivahinkoja epäillään syntyneen myös Jokelan alueella Kemijokivarressa.

Onko kyseessä sama susi?

– Vaikea sanoa. Aika pitkä välimatka on Jokelasta Lohinivaan, mutta kaikki on mahdollista. Paljonhan ne kulkevat, kymmeniä kilometrejä vuorokaudessa.


Kommentit (12)

  • Nimetön

    Kylkiluut ovat ehjät. Ei ole susi.

  • kai peteri

    “poronomistajat saavat ylisuuret korvaukset porojen menetyksestä” Missä minun ylisuuret korvaukset ovat ? Jään odottelemaan ylisuuria korvauksia Nimetön. Ala töihin ja hanki mulle porojen menetyksestä edes kohtuulliset korvaukset, jos et tähän pysty niin minun kohdalla valehtelet kyllä ja yleistät korvaukset kaikkiin poronomistajiin niin kirjoitat täyttä pa.ka..

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös