Mönkijäturmassa menehtynyt varusmies oli palveluksessaan loppusuoralla – "Hän olisi kotiutunut aivan joulun alla"

Rovajärven harjoitusalueella ja Kainuun prikaatissa järjestetään suruliputus varusmiehen menehtymisen johdosta. Sotaharjoitukseen osallistunut varusmies kuoli jäätyään kaatuneen mönkijän alle.

Tomi Kosonen
Mönkijäturmassa kuolleen varusmiehen palvelustovereille on annettu kriisiapua. Arkistokuva.

Mönkijäturmassa kuolleen varusmiehen palvelustovereille on annettu kriisiapua. Arkistokuva.

Jussi Orell, Tiia Haapakangas

Mönkijäturmassa varhain itsenäisyyspäivän aamuna kuollut Kainuun prikaatin varussotilas osallistui saapumiseränsä loppusotaan Rovajärven harjoitusalueella.

Puolustusvoimat tiedotti Kainuun prikaatissa palvelevan varusmiehen kuolemasta torstaina aamupäivällä, muutamia tunteja onnettomuuden jälkeen.

Varussotilas kuoli ajoneuvo-onnettomuudessa, kun hänen ajamansa mönkijä kaatui liukkaassa rinteessä joukkojen ryhmitysalueella ja varusmiehen jäätyä puristuksiin sen alle. Onnettomuus sattui Arctic Shield 18 -harjoituksessa hieman ennen aamuseitsemää.

Rovaniemen seudulla satoi illan ja yön aikana reilusti lunta. Yöllä tieliikenteeseen annettiin kelivaroitus muun muassa liukkauden vuoksi. Yöllä oli noin viisi astetta pakkasta.

Kuljettaja oli ajoneuvossa yksin

Mönkijässä ei ollut muita kyydissä. Paikalle hälytettiin Puolustusvoimien oman pelastusyksikön lisäksi ensihoitoyksiköitä ja lääkäri sekä siviiliambulanssi.

Everstiluutnantti Jarmo Keskinen kertoo, että menehtynyt varussotilas oli palveluksessaan loppusuoralla.

– Hän olisi kotiutunut aivan joulun alla.

Palvelustovereille annettu kriisiapua

Arctic Shield 18 -harjoitus alkoi marraskuun lopussa ja se jatkuu 12. joulukuuta saakka.

– Varsinaiset taisteluharjoitukset alkavat tänään torstaina. Kyseessä on noin 4000 sotilaan harjoitus, johon osallistuu myös muutama ruotsalainen yksikkö, Keskinen selvittää.

Hän korostaa, ettei onnettomuus liittynyt ammuntoihin eikä sen vuoksi vaikuta harjoituksen jatkumiseen.

– Onnettomuus kuitenkin vaikuttaa siihen yksikköön, jossa varusmies palveli. Yksikölle on annettu kriisiapua.

Rovajärven harjoitusalueella ja Kainuun prikaatissa järjestetään tänään suruliputus tapahtuneen vuoksi. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä. Varusmiehen omaiset on tavoitettu.

Lue myös:

Varussotilas kuoli ajoneuvoturmassa sotaharjoituksessa Rovajärvellä


Kommentit (2)

  • Nimetön

    Viime vuosina turhan paljon näitä onnettomuuksia varuskunnissa.Miksi varusmiehistä ei pidetä parempaa huolta?Varuskunnat monet myös homeessa niin ettei lomalla olevan varusmiehen vaatteita voinut sisätiloissa pitää kotona vaan piti laittaa ulos.
    Ei nykysukupolvi ole tottunut metsissä kulkemaan.

  • nim. "tarttes tehdä jotakin uskottavampaa puolustuksen vahvistamiseksi"

    Varusmiehelle sattunut onnettomuus: Yleensäkin tämänkaltaiset suojakopittomat kulkuvänineet muodostavat suuren riskin onnettomuudessa loukkaantua ja käydä niinkin ikävästi, kuin nyt, että kuolee kuljettaja. Eihän ne ole edes sotilaskäyttöönkään kelvollisiksi suunniteltujakaan ja rakennettuja.
    Kuten kännykätkin ja gps eivät toimi suursodan sattuessa. Paljon vain pellejen hommii.
    Eipähän ne taida paljon armeijassa välittää sotilaista, niinpaljon, kuin kalustosta. Huolimatonta päällikkyyttä, kun sattuu suuronnettomuuksiakin usein, pienemmistä puhumattakaan.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös