Moottorikelkka on lyömätön kulkupeli talvisessa maastossa. Kelkkailuun näyttää kuitenkin liittyvän ikuisuusongelmia, kuten taajamissa ajelu ja maastossa sijaitsevien taimikoiden myllääminen.
Tämän päätelmän voi tehdä Lapin Kansan nettikyselystä, johon vastasi 443 digilehden tilaajaa. Kukaan vastaajista ei vastustanut kelkkailua sinänsä, mutta purnattavaa oli todella monella.
Koko Lapin ilmiö
Varsinaisten kelkkaurien ja –reittien ulkopuolella tapahtuva villi ajelu on vastausten perusteella vakiintunut tapa, sillä sitä oli havainnut kotikunnassaan kahdeksan kymmenestä vastaajasta.
Eniten havaintoja oli taajamista sekä matkailukeskusten liepeiltä, mutta myös haja-asutusalueilta ja kansallispuistoista.