
Rovaniemen kokeneimmalle hautausalan yrittäjälle, Markku Luoma-aholle, on kertynyt osaamista hautausalalta jo yli 40 vuoden ajalta. Luoma-aho uskoo, että yrityksen jatkuvuuteen on vaikuttanut ihmisläheinen asiakaspalvelu, lämmin ilmapiiri, kohtuullinen hinnoittelu ja laadukkaat tuotteet.
Jo pitkään toiminut hautausalan perheyritys sai alkunsa 50-luvulla, kun Markku Luoma-ahon vanhemmat perustivat hautausyrityksen Kemijärvelle.
– Ollessani nuorena miehenä Ruotsissa töissä sain puhelun isältäni, joka kysyi, haluaisinko ryhtyä hautaustoimistoyrittäjäksi. Hetken pohdinnan jälkeen vastasin myöntävästi, Luoma-aho muistelee.
Parikymppinen sekatyömies tarttui haasteeseen ja vanhempiensa opastuksella alkoi nostaa perheyritystä jaloilleen. Nyt yli 40 vuoden jälkeen yritys työllistää viisi työntekijää ja on toiminut Kemijärven lisäksi Rovaniemelläkin yli 20 vuotta.
Monipuolinen osaaminen
Hautauspalvelu Luoma-ahon lämminhenkinen ja asialleen omistautunut henkilökunta vastaanottaa asiakkaat kasvotusten Rovaniemen ja Kemijärven toimistoissa – kelloon vilkuilematta.
Viisihenkiseen henkilökuntaan kuuluu yrittäjä Markku Luoma-ahon lisäksi hänen poikansa Janne Luoma-aho, Ninni Kauppinen, Minna Koponen ja Sirkka Luoma-aho. Monipuolinen työkokemus eri aloilta ja kattava opiskelutausta ovat Hautauspalvelu Luoma-ahon yksi merkittävimmistä vahvuuksista.
Henkilökunnasta löytyy muun muassa suntion, seurakunta- ja hautauspalvelualan ammattitutkinnon, hätäkeskuspäivystäjätutkinnon, matkailun ja markkinoinnin tutkinnon sekä kaupallisen koulutuksen opiskelleita. Lisäksi Hautauspalvelu Luoma-aholla voidaan palvella useammalla eri kielellä: suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja saksaksi. Luoma-ahon mukaan omaiset ovat kokeneet erityisen lohdullisena, kun he ovat voineet asioida omalla äidinkielellään.
– Henkilökuntamme monipuolinen osaaminen ja jatkuva oppiminen ovat ehdottomasti eduksi asiakaspalvelutyössä, joka on tärkeä osa työarkeamme, Luoma-aho summaa.
Ihmisläheinen palvelu
Markun, Jannen, Ninnin, Minnan tai Sirkan kanssa toimiessa omainen voi olla aina varma siitä, kenen kanssa he asioivat. Luoma-aho painottaa avoimuuden, inhimillisyyden ja rehellisyyden olevan Hautauspalvelu Luoma-ahon tärkeimpiä arvoja.
– Haluan vielä lopuksi kiittää kaikkia omaisia kauniista palautteesta, jota olemme saaneet vuosien varrella. Palvelemme omaisia lämmöllä ja luottamuksella, Luoma-aho toteaa.
Ajan tapaamiseen voi varata niin sähköpostitse, puhelimitse kuin tekstiviestitse. Paikan päälle voi myös tulla ilman ajanvarausta.
– Lämpimästi tervetuloa suruasioissa kääntymään asiantuntevaan puoleemme. Ovista sisään astuessaan omainen voi olla aina varma siitä, että kaikki järjestyy.
Tarvitsetko apua hautajaisjärjestelyissä? Varaa tapaamisaika Hautauspalvelu Luoma-aholle osoitteessa www.hautauspalveluluoma-aho.fi.
Tutustu palveluihin osoitteessa www.hautauspalveluluoma-aho.fi
Rovaniemen toimisto
- Rovakatu 18, 96200 Rovaniemi
- Aukioloajat: ma–pe klo 10–15, la-su sopimuksen mukaan
- info@hautauspalveluluoma-aho.fi
Kemijärven toimisto
- Vapaudenkatu 6, 98100 Kemijärvi
- Aukioloajat: ma–pe klo 10–16, la-su sopimuksen mukaan
- info@hautauspalveluluoma-aho.fi