Kolumni

Lak­kaut­ta­mis­uu­ti­nen ei ole juhlan paikka - kysymys on ih­mi­sis­tä

-

Maahanmuuttovirasto on päättänyt lopettaa Kemin vastaanottokeskuksen toiminnan. Turvapaikanhakijoiden määrä on vähentynyt, minkä johdosta useampi vastaanottokeskus suljettiin Suomessa. Yksi niistä sijaitsee Kemissä.

Paikalliset lakkauttamisuutiset, oli kyse sitten yrityksestä, virastosta tai vaikkapa sanomalehdestä, ovat muuttotappiosta ja alhaisesta syntyvyydestä kärsivälle seutukunnalle lähes poikkeuksetta harmillisia.

Yleensä lakkauttamisuutiset tietävät sitä, että joku paikallinen ihminen menettää työpaikkansa. Tai työpaikka siirtyy toiseen kaupunkiin, jolloin ehkä menetämme asukkaan tai jopa kokonaisen perheen.


Uutisten mukaan Kemin vastaanottokeskuksen sulkemisen vuoksi 13 ihmistä menettää työnsä. Vastaanottokeskuksen asiakkaina taas oli noin sata ihmistä ja varmuudella ainakin he muuttavat pois kaupungista.

Vastaanottokeskukset ovat valtion rahoittamia yksiköitä. Pienillä paikkakunnilla vastaanottokeskusten asukkaat ovat asuttaneet vuokra-asuntoja, jotka olisivat muuten olleet tyhjillään.

Kouluihin on saatu lisää oppilaita ja tietyille aloille, kuten vaikkapa tämän lehden jakamiseen, lisää työvoimaa.


Muistan, kun Kemiin avattiin vastaanottokeskus vuonna 2008. Olin äitiyslomalla ja vauvahuuruissani iso uutinen oli mennyt ohi. Kaupungilla huomasin katukuvan muuttuneen: kadulla näkyi ihmisiä kävelemässä ja pyöräilemässä. Turvapaikanhakijoilla ei useinkaan ole omia autoja, he kävelevät ja Kemin katukuva alkoi näyttää elävältä ja kansainväliseltä.

Uudet asiat, ja joskus myös uudet ihmiset pelottavat. Mutta pelottavaa voi olla myös muuttaa outoon maahan, jossa puhutaan outoa kieltä ja kaupungin hajua (sellutehdas) voi luulla kemiallisen aseen aiheuttamaksi.


Kemiläiset perussuomalaiset julkaisivat viime viikon lehdessämme ilmoituksen, jossa se kirjoitti tarjoavansa kakkukahvit Kemin vastaanottokeskuksen lopettamisen kunniaksi. Ilmoitus oli irvokas, mutta päätin kuitenkin antaa ilmoituksen olla. Lakia ei ilmoituksessa rikottu, vaikka se todellakin kolkutteli hyvän maun rajoja.

Yleensä toivon, että lehdessämme julkaistut mainokset niin sanotusti toimivat. En kuitenkaan tiedä, mitä tällä mainoksella haettiin: ehkä kahden markan julkisuutta puolueelle? Sitä saatiinkin, kun ainakin Iltalehti tarttui aiheeseen.

Kemiläiset perussuomalaiset antavat näin kuntavaalien alla itsestään vähän oudon kuvan. Ilakoidaanko kakkukahveilla sitä, että ihmiset muuttavat täältä pois ja menettävät työnsä? Kemiläisten perussuomalaisten pieni ryhmä tekee kaupunginvaltuustossa paljon aloitteita, mutta tällainen työ kyllä helposti unohtuu, kun lähdetään hakemaan höpöjulkisuutta.

Joku sosiaalisessa mediassa hihitteli ilmoitusta, että juodaanhan hautajaisissa aina kahvit.

Työskentelin aikaisemmin Pohjolan Sanomat -lehdessä. Lehden lakkauttaminen oli katkera paikka. Tuntui silti jotenkin haljulta ja vähän mauttomaltakin, kun ulkopuoliset ihmiset järjestivät lehden hautajaisia toimituksemme ovella: sytyttivät hautakynttilöitä jopa. Ystäväni läheinen oli tuolloin vasta kuollut, ja ajattelin, että hautakynttilät voisi säästää elävien olentojen hautajaisiin. Kysymys on ihmisistä.