Hallitus ilmoitti juhannuksen alla päätöksestä lisätä 70 aloituspaikkaa lääkärikoulutukseen. Uutinen kuuluu vuoden parhaisiin. Yksinään se ei silti riitä, sillä Suomessa on jopa tuhansien lääkäreiden vaje. Se on seurausta siitä, että lääkäreitä on koulutettu vuosikymmenien ajan liian vähän.
Jos lääkäreiltä kysytään, pyrkivät he listaamaan pulan selityksinä kaikki mahdolliset ja mahdottomat muut syyt kuin lääkäreiden vähäisen määrän. Syiksi tarjotaan työoloihin tai työn organisointiin liittyviä seikkoja, kuten liiallista byrokratiaa, joka vie aikaa potilastyöltä. Ja mikäpä siinä, byrokratian karsiminen ja terveyspalvelujen tuottavuuden lisääminen ovat erinomaisia tavoitteita.
Välillä silti tuntuu siltä, että kaikki muut kuin lääkärit kykenevät ymmärtämään, että pulan pohjimmainen selitys on lääkärien liian vähäinen määrä. Vaikka koulutuspaikkoja on lisätty vuosien varrella hieman, on väestön vanheneminen kasvattanut palvelutarvetta.
Alhaiset koulutusmäärät ovat aiheuttaneet markkinavääristymän, joka on nostanut lääkäreiden palkat julkisen talouden näkökulmasta sietämättömän korkeiksi. Vaikka uusien lääkärien kouluttaminen on kallista, täytyy kustannuksia tarkastella sitä taustaa vasten, että lääkäripula nostaa kaikkien nykyisten lääkärien palkkoja, mikä tulee yhteiskunnalle huomattavasti kalliimmaksi.
Tilanne on nurinkurinen, koska lääketieteen koulutusohjelmat ovat vuodesta toiseen suosituimpien joukossa. Jonoksi asti olisi lahjakkaita nuoria, jotka palavat halusta kouluttautua lääkäreiksi ja helpottaa keinotekoisesti luotua niukkuutta lääkäripalvelujen tarjoajista.
Korkeat palkat yhdistettynä kireään veroprogressioon ovat synnyttäneet ongelmallisia kannustimia onnekkaille, jotka ovat onnistuneet saamaan toivomansa koulutuksen. Lääkärivaje ei olisi yhtä suuri, jos kaikki noin 22 000 työikäistä lääkäriä tekisivät täyttä työviikkoa. Enää 72 prosenttia lääkäreistä tekee kokopäivätyötä, koska korkea ansiotaso yhdessä progressiivisen verotuksen kanssa eivät kannusta tuntien lisäämiseen.
Lääkärikoulutuksen lisääminen on tarpeellista, mutta yksin se on melko hidas keino korjata lääkärien epäterveen vahvaa työmarkkina-asemaa. Lisäksi tulisi panostaa muualla kuin Suomessa lääkärinkoulutuksen saaneiden pätevöittämiseen, lääkärin työn mahdollistamiseen englannin kielellä, lääkäreiden houkutteluun ulkomailta ja kielikoulutukseen. Voisi harkita myös EU- ja ETA-maiden ulkopuolisten opiskelijoiden kouluttamista stipendijärjestelmällä, joka loisi kannusteet työn tekemiseen terveyskeskuksissa.