Markku Melaranta pohti rauhan syntymisen mahdollisuuksia Ukrainan kriisiin liittyen. Hän päätyy siihen, että vain Venäjän kukistaminen lännen sotilaallisella hyökkäyksellä avaa mahdollisuuden Ukrainalle oikeudenmukaiseen rauhaan, jossa se saa takaisin Venäjälle menettämänsä alueet ja suvereniteettinsa ( LK 17.5.).
Sota on helppo aloittaa, mutta sodan kautta rauhantilan palauttamiseen liittyy aina riskitekijöitä varsinkin, jos sota laajenee. Näin on tilanne Ukrainan sodassakin. Totta on, kuten Melaranta toteaa, että taloudellisilla ja sotilaallisella mittareilla länsivallat ovat Venäjää selvästi vahvempia, mutta tilastoilla ei mitään sotaa ole saatu päätökseen.
Jos Nato aloittaisi sodan, koko läntisen Euroopan väestö mobilisoitaisiin mukaan sotaan ja resilienssi – väestön sekä eri yhteiskuntien keskinäinen koheesio ja kestävyys – joutuisivat koetukselle. Eturistiriidat syvenivät entisestään, sillä eurooppalaiset, toisin kuin Venäjä, Kiina, Intia tai USA, eivät muodosta yhtenäistä valtiokokonaisuutta ja sen myötä homogeenista identiteettiä.
Juuri resilienssin vahvistamiseen presidentti Sauli Niininistökin on nimenomaisesti palkattu EU:n toimesta.
Vaikka Nato löisi tuusan nuuskaksi Venäjän laivaston ja ilmavoimat, sen jälkeen sota vasta alkaisi. Se jatkuisi maasodalla Moskovan ja koko maan valtaamiseksi, mikä olisi todella työlästä eivätkä historian kokemukset sille tukea anna.
Kuten Lapin Kansa entinen, Kalevan nykyinen päätoimittaja Antti Kokkonen viisaasti toteaa (Kaleva 18.5.), "toivoa paremmasta Venäjästä ei saa menettää, sillä ilman sitä on kovin raskasta elää ."
Viime mainitulla hän myös viittaa meihin, länsimaalaisiin. Vain diplomatialla Venäjän kanssa voidaan keventää kaikkien eurooppalaisten elämää, laukaista Ukrainan kriisi ja päästä pysyvään, kestävään rauhaan Euroopassa, niin vaikealta kuin se tällä hetkellä tuntuukin.