
Suomen Eero Hirvonen, Minja Korhonen, Alva Thors ja Ilkka Herola selvisivät kunnialla maaliin Slovenian Planicassa järjestettävien MM-hiihtojen yhdistetyn sekajoukkuekilpailussa. Normaalimäen kuudes sija säilyi ladulla, jossa miehet ahkeroivat viiden ja naiset 2,5 kilometrin hiihto-osuudet.
Sekajoukkuekilpailu oli ensimmäistä kertaa arvokilpailuohjelmassa ja naisten henkilökohtainen kilpailu vasta toista kertaa.
– Naisten yhdistetylle tämä kilpailu on tärkeä. Laji pääsee näin esille, Thors jutteli.
Yhdistetyn miesten kilpailu on erittäin perinteinen olympialaji, mutta naisten kilpailua ei ole nähty olympialaisissa. Eikä nähdä kolmen vuoden päästäkään. Myös miesten kilpailu on vaakalaudalla, mutta vasta vuoden 2030 olympialaisten osalta.
Urheilijat ovat yksimielisiä siitä, että lajille on paikkansa.
– Sekajoukkuekilpailu yhdistää joukkueita ja tiivistää toimintaa. Urheilullisesti tämä on mielenkiintoinen kilpailumuoto, koska se sisältää eri tavalla muuttujia ja erilaisia painotuksia kuin muut joukkuekilpailut, Herola sanoi.
Sunnuntaina juhlivat vielä tutut maat Norja, Saksa ja Itävalta.
– Tulevaisuudessa sekajoukkuekilpailu mahdollistaa todennäköisesti pärjäämisen eri maille. Ei tarvitse olla välttämättä neljää huippumiestä tai neljää huippunaista vaan kaksikin kirkasta staraa per sukupuoli riittää tosi kovan joukkueen kasaamiseen. Menestyminen on helpompaa pienemmillekin maille.
Vastuuttomuutta mäessä
Kisajärjestäjät olivat pilata sekajoukkuekilpailun näyttöpaikan. Sunnuntain vastaisena yönä satanut lumi tahmautti normaalimäen rännin ja erityisesti alastulorinteen, eivätkä kisajärjestäjät tarttuneet toimeen tarpeeksi tarmokkaasti. Koekierros piti keskeyttää, ja saman kohtalon koki kilpailukierroskin.
Hirvonen seurasi koheltamista aitiopaikalta, kun koekierroksella hyppääjä häntä ennen ja hänen jälkeensä ja kilpailukierroksella kaksi hyppääjää hänen jälkeensä kaatui. Hirvonenkin haki tasapainoaan alastulon jälkeen.
– Eivät he (järjestäjät) saaneet mitään tehtyä, vaikka koekierroskin peruttiin. Oli hyvin vastuutonta laittaa kisa käyntiin, kun mäelle ei tehty mitään siinä välissä.
Hirvosen mukaan haravat ja sukset eivät olleet riittävän järeitä välineitä rinteen liukastuttamiseen. Lumikissan saapuminen keskeytetyn kilpailukierroksen jälkeen paransi tilanteen, kun rinne möyhittiin auki. Sen jälkeen tuuli sotki kilpailukierroksen läpivientiä.
Hirvonen ei ollut tyytyväinen hiihtoonsakaan.
– Hiihtolatukin oli yllättävän nihkeä, hän ruoti uuden lumen vaikutusta.
Uutta kilpailumuotoa hän ei heti sulattanut.
– Ihan mukava kilpailu tämä on, mutta muutama vuosi sitten olin katkera. Parisprintti jäi pois tämän kilpailun tieltä. Nyt en ole enää miettinyt asiaa.
"Massastartti voisi olla hyvä"
Ilman sekajoukkuekilpailua naisilla olisi vain yksi matka MM-kilpailuissa, koska naisilla ei ole omaa joukkuekilpailua.
– Naisten yhdistetyn tulevaisuudesta on puhuttu paljon. Laji on nuori, ja pystymme sekajoukkuekilpailun kautta tuomaan sitä esille, että molemmat sukupuolet ovat täällä arvokilpailuissa, Hirvonen sanoi.
Korhonen piti uudesta kilpailumuodosta mutta kaipaili naisille lisää lähtöjä arvokilpailuihin.
– "Massastartti" voisi olla hyvä, 15-vuotias Korhonen viskasi päättäjien suuntaan.