Kiitän myös Anu Toivosta vastauksesta (LK 18.9.) kirjoitukseeni. Otan tässä esille kaksi seikkaa, jotka mielestäni ovat isossa roolissa rasismista keskusteltaessa – kunnioitus ja tosiasioiden tunnustaminen.
Eri maiden kulttuureissa on selvästi erottuvia piirteitä, jotka ovat usein ilmentymiä vanhoista uskonnoista. Kaukoidän kulttuureissa kunnioitetaan eniten elämää ja toisia ihmisiä riippumatta siitä, mitä uskontoa ne edustavat. He eivät tapa edes hyönteisiä.
Ehkä kunnioitus tekee sen, ettei sieltä tulleisiin kohdistu ”rasismia”, vaikka he erottuvat suomalaisista ja heitäkin on täällä tuhansia. Toki siihen auttaa myös se, että he ovat todistaneet itsensä ahkeriksi ihmisiksi. Kaukoidästä tulleita ei näy yliedustettuna työttömyys- tai rikostilastoissakaan.
Länsimaalaisittain ajateltuna islamistisissa maissa on usein vallitsevana muutama vakava ongelma, kuten naisten ja vähemmistöjen asema ja kohtelu, yhteiskunnan yleinen epädemokraattisuus, heikko koulutustaso, primitiiiviset rituaalit (sukuelinten silpominen, kunniamurhat), sharia-laki ja muutkin uskonnonkin määrittelemät asiat.
Tuhatvuotiset perinteet eivät aina jää kotimaahan kun sieltä lähdetään. Tietenkään kaikki eivät toteuta vanhoja perinteitä uudessa kotimaassaan, mutta paljon esimerkkejä edellä mainituista on tullut julki. Tähän liittyy se, että poliisin mukaan taksikuskien tekemät seksuaalirikokset ovat räjähtäneet käsiin uuden taksilain aikana – tekijät ovat taustaltaan ulkomaalaisia.
Kaikkien pitäisi tietää, ettei ihmisiä saa syyllistää tai kohdella eri lailla uskonnon, syntyperän, ihonvärin ja muun sellaisen perusteella. Asian pitää olla toisinkin päin. Kun lähdetään syyttämään rasismista, pitää epämääräisyydet ja vanhat kirjoitukset jättää pois ja tarkastella tätä aikaa ja lähimenneisyyden toimintaa.
Jokaisen meistä tulisi miettiä sitä, tunnustetaanko tässä ajassa tärkeät tosiasiat ja uskalletaanko niistä puhua. Onko kaikkien ihmisten molemminpuolinen kunnioitus tasolla, jolla sen pitäisi olla? Minusta ei ole.