Naisten jalkapallo on ottanut viime vuosikymmenen aikana huiman harppauksen eteenpäin. Se on ammattimaistunut, saanut valtavasti lisää näkyvyyttä ja on arvioiden mukaan taloudellisesti arvokkain naisten urheilulaji maailmanlaajuisesti.
Laajentumisen myötä seuraa tietysti kilpailun koventuminen. Sen tietää myös Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Marko Saloranta, joka on seurannut läheltä naisjalkapallon kasvua koko tämän vuosituhannen ajan.
– Joissain asioissa olen yllättynytkin (naisjalkapallon ottamista harppauksista), joissain taas olen ehkä vähän pettynytkin siitä, ettei muutosta ole tapahtunut nopeammin, Saloranta summaa.
– Suomessakin naisjalkapallo on ammattimaistunut, meillä on nykyään tosi paljon (70) pelaajia ulkomailla ammattilaisina. Se on ollut iso muutos. Mutta kansainvälisesti homma on kasvanut ihan räjähdysmäisesti. Ja kun muistelee tuota vuosituhannen alkua, mietittiin (Palloliiton huippujalkapallopäällikön) Jarmo Matikaisen kanssa silloin, että sitten alkaa olla kiirettä, kun Etelä- ja Itä-Euroopan isot jalkapallomaat kääntävät enemmän katsetta naisten jalkapalloon. Ja niin on tapahtunut.
Tuorein kokemus tuosta tuli, kun Serbia piti Suomen kurissa naisten Kansojen liigan kakkostasolla. Selkeänä suosikkina lohkoon lähtenyt Suomi jäi Serbian taakse lohkokakkoseksi.
Idän nousua meneillään olevissa EM-kisoissa edustaa ensimmäisen kerran lopputurnauksessa pelaava Puola.
– Puolassa valtio on laittanut rahaa tyttöjalkapallon kehittämiseen. Se on yksi iso jalkapallomaa, joka on noussut ja nousee jatkossakin. Ja tuo kohtaamamme Serbia, ehkä heitä joku aliarvioi (ennen Kansojen liigan pelejä), mutta kun katsoo missä heidän pelaajansa pelaavat seurajoukkueissa, huomaa, kuinka hyviä pelaajia heillä todella onkin, Saloranta toteaa.
Satsauksia tehtävä
Suomalainen naisjalkapallo keikkui pitkään jos ei ihan eurooppalaisen tason eturintamassa, niin sen tuntumassa. Mutta mitä pidemmälle kehitys etenee, sitä useampi kilpailija tuntuu harppovan rinnalle tai ohi.
Helmareilta tulee toki väläyksiä, kuten meneillään olevat EM-kisat avannut hieno Islanti-voitto. Onko liian raakaa sanoa, että Suomi on putoamassa kyydistä?
– Ei ole, se mahdollisuus on olemassa. Jos tyydytään tähän, missä ollaan, panostetaan saman verran kuin ennen, tuo pelko on vahvasti olemassa. Jos halutaan pysyä kyydissä, panoksia pitää lyödä, Saloranta miettii.
– Tyttömaajoukkueisiin on satsattava, ja myös kansallisen sarjan pitää olla vertailukelpoinen Ruotsiin tai Norjaan. Nuoren pelaajan arki on oltava vähintään yhtä hyvä. Ja mielellään parempi, sillä meillä on vähemmän pelaajia kuin Ruotsilla, Norjalla tai Tanskalla, puhumattakaan jostain Saksasta.
Kuin eri planeetalta
Maajoukkueen pitkäaikainen luottomaalivahti Tinja-Riikka Korpela on pelannut ulkomailla 15 vuotta ja nähnyt lajin nousun läheltä.
– Harppaukset ovat olleet tosi isoja ihan joka rintamalla. Peli on vauhdikasta, taitavaa, pelaajilla on kova fysiikka. Ja kun miettii olosuhteita, yhä useampi iso seura Euroopassa ja maailmalla on tajunnut ottaa naisten jalkapallon tosissaan. Ovat nähneet myös sen taloudellisen potentiaalin, Korpela tiivistää.
– Voisi sanoa, että ihan eri planeetalla ollaan kuin 15–20 vuotta sitten. Ja tuo kehitys on ollut tosi kiva nähdä. Suomi pyrkii pysymään siinä perässä, ja tärkeää olisi, että ero muihin ei kasva liian suureksi. Hyvä saada Suomesta pelaajia ulkomaille koviin seuroihin, mutta myös Kansallisen liigan tasoa pitäisi saada kovemmaksi. Onko se sitten paluumuuttajien kautta vai ulkomaalaisten pelaajien kautta, se ei ole helppo yhtälö, 39-vuotias Korpela pohtii ja kertoo, että omissa toiveissa on vielä paluu kansallisille kentille.
Suomi avasi jalkapallon naisten EM-lopputurnauksen keskiviikkona hienolla ja yllättävälläkin 1–0-voitolla turnauslohkon kovimpiin ennakoidusta Islannista ja sai näin turnaukseen unelmastartin. Maalintekijä Katariina Kosolan ohella Suomen suurimpiin sankareihin lukeutui maalivahti Anna Koivunen, joka piti maalinsa puhtaana islantilaisten kovan painostuksen alla.
Koivuselle ottelu oli vasta kuudes A-maajoukkueessa. Edellinen ottelu oli viime viikon EM-kenraaliharjoitus Hollantia vastaan, jonka Suomi hävisi 1–2 ja jonka jälkeen Koivunen soimasi rajusti itseään takaiskumaaleista. Ajatuksissa kaihersi, katosivatko saumat pelata EM-kisoissa.
– Hollanti-pelissä olin vihainen ja surullinen ja sanoin, että tässäkö tämä nyt oli. Perheeltä kuitenkin tuli vastaus: sinä et ole luovuttaja, Koivunen muisteli aallonpohjaa, josta hän nousi heti seuraavassa ottelussa onnistujaksi.
Paikka avausmaalivahdiksi EM-avauspelissä varmistui pari päivää ennen ottelua.
– Tämä on ollut unelmani siitä päivästä lähtien, kun futiksen aloitin. Tuntuu surrealistiselta, että nyt sitten onkin tässä ja pelaa tällaisessa turnauksessa. Mutta yritän vain nauttia ja pelata omilla vahvuuksillani, Koivunen iloitsi pian Islanti-voiton jälkeen.
Itsevarmuus on yksi nuoren 23-vuotiaan torjujan ehdottomista vahvuuksista.
– Tiedän, kuinka paljon duunia olen tehnyt sen eteen, että olen hyvä maalivahti. Ja tiedän, että haluan kehittyä, olla koko ajan parempi. Tiedän, kuinka hyvä olen, ja haluan vain nauttia tällaisista hetkistä ilman suurempaa prässiä.
Ja kisoja ennen puhututtanut Suomen maalivahtitilanne olisi näin ratkennut? Koivunen ei kuitenkaan julista itseään tolppien väliin sunnuntain Norja-peliin tai alkulohkon ensi viikon torstaina päättävään otteluun turnausjärjestäjä Sveitsiä vastaan.
– Ei ole minun päätettävissäni, mutta teen kaikkeni sen eteen, että jatkaisin, Turussa maalivahdiksi oppinut ja nykyisin ruotsalaisseura Djurgårdenia edustava Koivunen totesi.
