Kunnissa vapaa-ajan palveluiden rooli hyvinvoinnin tuottajana ja pahoinvoinnin ennaltaehkäisijänä on merkittävä. Merkitys kasvaa entisestään mahdollisen sote-uudistuksen toteutuessa. Kunnille jää yhä tehtävää tällä saralla.
Nuoriso-, liikunta- ja kulttuuritoimi ovat tärkeitä juuri niiden ennaltaehkäisevän merkityksensä takia. Niiden kehittämisen tulisi olla pitkäjänteistä ja kauas katsovaa. Huolehtimalla siitä, että vapaa-ajan palvelut ovat laadukkaita ja helposti saavutettavissa, huolehdimme myös tulevaisuudestamme.
Vapaa-ajan palveluissa yhdistykset ja seurat tekevät äärettömän tärkeää työtä. Sen lisäksi, että kaupunki tuottaa näitä palveluja, tulee yhdistyksille myönnettävien avustusten olla riittävät. Ilman heitä kulttuuri- ja liikuntaelämä olisi huomattavasti köyhempää.
Nuorisopalvelut tekevät hyvää työtä rovaniemeläisnuorten eteen. Yhteistyötä tehdään yli sektorirajojen muun muassa sosiaalitoimen ja poliisin kanssa. Jatkossakin on tehtävä kaikkemme, ettei yksikään nuori jää yhteiskunnan ulkopuolelle.