Kyseessä on ruma kiristysoperaatio. Ukraina ansaitsisi paremman mineraalidiilin, toteavat asiantuntijat. Suomessa emme onneksi tarvitse tällaisia diilejä, sillä haluttujen maametallien louhiminen maaperästä kuuluu jokamiehenoikeuksiin. Kyllä, luit aivan oikein.
Harva tietää, että jokamiehenoikeudet koskevat marjojen ja sienien lisäksi kultaa ja kobolttia. Siksi tuntuukin hassulta, että kaivannaisteollisuuden edustajat vuodattavat krokotiilin kyyneleitä, kun hallitus kertoo aloittavansa valmistelut kaivosten siirtämiseksi korkeampaan sähköveroluokkaan.
Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela torui hallitusta sen mineraalien huoltovarmuusajattelun ja EU:n raaka-ainepolitiikan vastaisesta toiminnasta. Toiminta on kuulemma myös epäreilua, koska ulkomailta tuotava malmi ei kärsi näistä verolinjauksista – aivan kuin hallituksemme voisi nostaa ulkomaisten tuotantolaitosten veroja.
Suomelan mukaan vaarassa ovat paitsi tuotanto myös investoinnit ja työpaikat. Häntä tulisi muistuttaa, että Suomi on edelleen maailman kahdeksanneksi houkuttelevin kaivoskohde melkein heti Saskatchewan, Manitoban ja Botswanan jälkeen. Syy heikentyneeseen sijoitukseemme ei ole verotuksessa, vaan se lepää idässä.
Tosiasiat paljastavat Suomen kaivosteollisuuden silkkihansikkaat. Malmi etsitään verovaroin ja löydökset myydään alehintaan monikansallisille yhtiöille. Kaivosveroa ei peritä lainkaan, mikä tekee sijoittamisesta lähes riskitöntä. Samalla valtio rahoittaa auliisti alan koulutusta ja kunnat rakentavat kaivoksille infrastruktuurin.
Varausalueidemme yhteispinta-ala on 30 000–40 000 neliökilometriä. Se vastaa noin kymmentä prosenttia Suomen pinta-alasta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että olemme varanneet noin Tanskan kokoisen alueen kaivosteollisuudelle. Ukrainan mineraalidiili ei taida kuulostaa enää lainkaan niin huonolta?