Perungan Poikien kausi lentopallon miesten Mestaruusliigassa päättyi jo maaliskuun alkupuolella pettymykseen. Sijoittuminen yhdeksänneksi ja jääminen pudotuspelien ulkopuolelle oli kaukana tavoitteista. Päävalmentaja Guntis Atars operoi varsin laadukkaalla – toki samalla erittäin kapealla materiaalilla.
Urheilullinen menestys ja eteneminen puolivälieriin ja miksei pitemmällekin oli lähellä – täysi kolmen pisteen voittopotti lipsahti käsistä lukuisia kertoja sesongin aikana.
Perunkalaiset pelasivat peräti 14 viisieräistä taistoa. Lisäksi joukkue oli heikko samoista sijoituksista taistelleiden päävastustajiensa turkulaisen TUTO Volleyn ja Vantaan Ducksin kanssa. Kuudesta keskinäisestä koitoksesta PerPo voitti vain yhden.
Kaudessa oli kuitenkin paljon hyvää. Ennen kaikkea vuosia kadoksissa ollut taisteluilme palasi Lapin urheiluopistolle. PerPo oli sitkeä ja sinnikäs, mutta valitettavan usein tämä palkittiin liian vähillä pisteillä.
Kentällä näkyi positiivisia merkkejä, jotka asettavat seuran synkät tulevaisuuden näkymät jyrkkään kontrastiin.
– Ensi kaudella pelaamme Mestaruusliigaa 51 prosentin todennäköisyydellä, Perungan Poikien puheenjohtaja Niko-Matti Koskela lataa.
Monien muiden lentopallo- ja ylipäätään urheiluseurojen tavoin perinteikkään seuran talous keikkuu romahtamispisteessä. Viime elokuussa seura oli jo luopumassa paikastaan pääsarjassa, mutta se onnistui viime hetken tukikampanjalla pelastamaan kuluneen kauden. Koskelan mukaan tilanne on nyt yhtä huono – seura on elänyt koko sesongin nälkävyötä kiristäen.
Yhteistyökumppaneita PerPo onnistui hankkimaan yllättävän hyvin, mutta ottelutapahtumien tuotot ja talkoiden tulot ovat jääneet jälkeen budjetoiduista.
Yleisömäärät ovat jääneet surkean pieniksi ja talkooväki ikääntyy. Talkookulttuuri on uhanalainen nykypäivänä, eikä minulla ole kompetenssia arvioida, onko talkootoiminnalla tulevaisuutta lentopalloperheessä?
Urheiluyleisöstä osaan sentään jotakin sanoa.
Rovaniemeläisen urheiluväen pitäisi huomata vuonna 1947 perustetun ja neljä kertaa Suomen mestaruuden voittaneen joukkueen arvo. Yhteistyökumppaneiden täytyisi tämä ymmärtää ja ennen kaikkea – kunhan tuo Koskelan 51 prosenttia toteutuu – ensi kauden yleisön pitäisi tämä arvo käsittää.
Pääsarjatason lentopallo on ollut Rovaniemellä tietynlainen itsestään selvyys – miehissä parhaimmillaan kahden joukkueen voimin. Pääsarjatason lentopallo jatkuu vain, jos rovaniemeläinen urheiluyleisö ansaitsee jatkon.
Rovaniemen urheiluväellä on peiliin katsomisen paikka. Ainoastaan Rovaniemen Kiekon pelit vetävät kunnolla väkeä Lappi-areenan lehtereille. Kaikki rovaniemeläiset urheiluseurat ovat arvokkaita ja nykyistä reippaasti suurempi siivu urheiluihmisten vapaa-ajasta voisi sujua urheilukatsomossa.
Yleisökato ei koske vain Rovaniemeä – jopa kivenhakatun suosituksi luultu jääkiekon SM-liiga kärsii yleisön vähyydestä monella paikkakunnalla. Yleisö ei ole palannut koronan jälkeen urheilun ääreen totuttuun tapaan. Muualla tätä ongelmaa ei ole – jalkapallostadionit ovat loppuunmyytyjä ympäri Eurooppaa. Vertailu kuningaspeliin voi tuntua epäreilulta, mutta Ruotsissa jääkiekko-ottelutkin keräävät huomattavasti suurempia yleisömääriä kuin Suomessa. Vaasan Sportin tämän kauden yleisökeskiarvo on 2764, kun suurin piirtein samankokoisen Luleån viimeisen runkosarjaottelun yleisömäärä oli 6150. Koko kauden keskiarvoa en tähän hätään löytänyt.
Tämä riittänee esimerkiksi – laajempaan vertailuun ei tässä kolumnissa ole tilaa, mutta trendi on selvä. Suomalainen urheilukulttuuri näyttää perin ohuelta.
Onhan urheilu parasta paikan päällä!