Vaaliviikot ovat ohi, ja niiden aikana maailma tuntui olevan tulessa myös Suomessa. Poliitikot väittelivät siitä, miten tulipalo pitäisi sammuttaa, mutta yhteistä näkemystä oli vaikea löytää. Vaaleissa valittiin eturivin sammuttajat aluevaltuustoihin ja kuntiin, mutta eduskunnassa ovat palontorjujat, jotka jakelevat sammuttajille sammutusvälineitä ja säätävät myös vesimäärää.
Historiassa jokainen kynnelle kykenevä otti oman sangon ja siirtyi sammutustyöhön. Löytyykö nyt sammuttajia, kun sote-talomme on tulessa? Osa seisoo jonossa sangot käsissään, mutta onko heillä vettä? Osa seuraa sivussa toimettomana ja arvostelee, ja osa ei halua sammuttajille edes vettä antaa.
Maailma muuttuu, ja silti pidetään kiinni vanhoista suunnitelmista. Kansan mielipide tulee huomioida tulevissa päätöksissä, eikä odottaa vain seuraavia vaaleja. Tulipalon sammutus on joukkuelaji, samoin on politiikka ja hyvinvointivaltiomme pelastusurakka. Sivuseikka on silloin se, kuka voittaa tai häviää, jos koko talo tuhoutuu.
Riitelemme sammutustekniikoista, kun talo on liekeissä. Kaikki sammuttajat on pidettävä mukana sammutusjonossa. Ei ole viisautta pitää kiinni ideologioistaan silloinkin, kun on selvästi nähtävissä, että valittu malli ei toimi. Vastakkainasettelun aika ei ole nyt.
Vaaleissa oli kampanjointiin otettu mukaan myös satuja. Eräässä niistä peippo kantoi nokassaan vesitilkkaa metsäpalojen sammuttamiseksi. Mallilla haluttiin osoittaa esimerkin voimaa, yhteistyöhalua ja vastuunkantoa. Saduissa kaikki usein toimii, mutta olisiko se mahdollista saada toimimaan myös oikeassa elämässä?
Vanhukset, lapset, nuoret ja syrjäytyneet kärsivät ja heidän hoitajansa yrittävät parhaan kykynsä mukaan auttaa. Onko auttajilla riittävästi sankoja ja sammutusvettä? Halutaanko niitä heille antaa?
Työttömyys ja velkataakka kasvavat. Osa rikastuu, suuri osa köyhtyy ja liian moni on jo pudonnut tai putoamassa kyydistä. Sopua, solidaarisuutta, inhimillisyyttä ja sääliä tarvitaan. Tarvitaan tahtoa nähdä kokonaisuus ja kulkea toisen kengissä ja rinnalla edes vähän matkaa.
Pääsiäinen on surun ja ilon juhla. On hyvä hetki pysähtyä miettimään, mikä lopulta on tärkeää ja millaisen jäljen pystymme jälkeemme jättämään. Samoja polkuja ovat kulkeneet esivanhempamme ja niitä kulkevat myös tulevat sukupolvet. Millaisen perinnön jätämme? Jääkö heille vain kivinen pelto ja hiiltyneet rauniot vai jotain parempaa?