Näinä esitystalouden aikoina voimme esittää olevamme mitä tahansa. Ja voi pojat, me kyllä käytämme ne mahdollisuudet.
Hehkutamme ihanaa perhe-elämäämme, vaikka oikeasti ilta voi mennä lapsille rähisemiseen ja passiivisaggressiiviseen niskojen nakkeluun puolisolle. Sanailemme CV:hen hienoja ominaisuuksia ja saavutuksia muutaman kuukauden pikkutyöstä. Teemme hyväntekeväisyyslahjoituksistamme julkisia, jotta kaikki varmasti tietävät meidän olevan hyviä ihmisiä.
Se, mitä näytämme muille, kertoo lopulta persoonastamme melko vähän. Enemmän se kertoo kyvystämme näytellä.
Miksi meille on niin paljon tärkeämpää näyttäytyä hyvänä kuin oikeasti olla hyvä? Onko muka parempi saada toisten ihmisten ihailu kuin olla rehellinen tai tuntea itse tekevänsä oikein?
En väitä itsekään osaavani. Kyllä minäkin pyrin antamaan hyvän vaikutelman itsestäni, vaikkei sille läheskään aina olisi katetta.
Tämä on kuitenkin asia, jonka kanssa painin.
Vuosi vuodelta vihaan teeskentelyä yhä enemmän. Haluan, että arvoni toisten silmissä perustuu siihen, mitä aidosti olen ja teen. Jos se ei riitä, mikään show ei sitä muuta. Siksi olenkin yrittänyt lopettaa esittämisen.
Aina en onnistu. Ego tulee väliin ja vaatii huomiota. Niin kuin meillä kaikilla.
Antiikin moraalifilosofiassa eettisesti ja moraalisesti arvokkaita luonteenpiirteitä kutsuttiin hyveiksi. Platon listasi neljä päähyvettä: viisaus, oikeudenmukaisuus, rohkeus ja kohtuullisuus. Niihin tulee pyrkiä, koska hyvyys sinänsä on arvokasta.
Hänen oppilaansa Aristoteles kehitti hyveajattelua. Hänen mukaansa halu pyrkiä hyvään tuottaa hyviä tekoja. Hyvät teot puolestaan tuottavat onnellisuutta sekä yhteisölle että ihmiselle itselleen.
Väitän, että meidänkin ajassamme tekisi hyvää (!) välillä ihan oikeasti kilvoitella. Kieltäytyä helposta nautinnosta. Uhrautua toisen ihmisen tai tärkeän asian vuoksi ilman oman edun tavoittelua. Olla ihan oikeasti myös sisäisesti kauniita vain siksi, että se on tärkeää ja arvokasta.
Meidän tulisi haastaa itseämme ja arvioida motiivejamme. Tehdä hyvää eikä vain puhua tekevämme. Koska jos tekee hyviä tekoja odottaen huomiota, tunnustusta tai vastapalvelusta, kyse on jo bisneksestä eikä oikeasti pyyteettömistä teoista.
Ihmisen todellinen luonne punnitaan teoissa. Erityisesti sellaisissa teoissa, joita kukaan ei näe.
Noudattaako silloin nopeusrajoitusta vai ei? Heittääkö roskan maahan vai ei? Tekeekö sen hyväntekeväisyyslahjoituksen vai ei? Onko rehellinen vai ei?
Kuka sinä olet, kun kukaan ei katso?