Ehdotus koulujen kesäloman siirtämisestä kahdella viikolla eteenpäin jakaa mielipiteitä myös lausuntokierroksen perusteella. Opetusalalla ajatukseen suhtaudutaan pääosin kielteisesti, mutta työnantaja- ja elinkeinoelämän järjestöissä uudistuksessa nähdään mahdollisuuksia.
Myös esimerkiksi työntekijöitä edustava Palvelualojen ammattiliitto PAM kannattaa kesälomien siirtoa. Liitto perustelee kantaansa selvityksillä, joiden mukaan kesälomien myöhentäminen pitkälle elokuuhun lisäisi matkailu- ja ravintola-alan työllisyyttä.
– Alan kannalta parasta olisi, että sesonki jatkuisi mahdollisimman pitkälle elokuuhun. Yritykset saisivat kotimaisten asiakasvirtojen lisäksi myös eurooppalaisten matkailijoiden mukanaan tuomat lisäeurot, PAM katsoo lausunnossaan.
Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntokierros ehdotuksesta päättyi perjantaina. Kyseessä on vasta selvitys asiasta, ei lakiluonnos.
Riskejä kuormittumiselle
Kriittisissä lausunnoissa nostetaan esille riskejä oppilaiden ja opettajien kuormittumiselle, vaikutuksia ylioppilaskokeisiin, yhteishakuun ja korkeakouluvalintoihin sekä laajoja käytännön seurauksia koko koulutusjärjestelmälle.
Perusopetuksen päättyminen kaksi viikkoa nykyistä myöhemmin vaikuttaisi myös toisen asteen yhteishakuun, valintaprosessien aikatauluihin ja opintojen aloitukseen, useissa lausunnoissa arvioidaan. Suurimmalla osalla lukioista ja peruskouluista on lisäksi yhteisiä opettajia.
Ylioppilastutkintolautakunnan näkemyksen mukaan lukio-opetuksen aloittaminen elokuun puolivälissä muun muassa heikentää lukiolaisten mahdollisuuksia osallistua syksyn ylioppilastutkintoon ja voi pidentää valmistumiseen kuluvaa aikaa.
Uusi lomarytmitys?
Selvityksessä ehdotetaan lisäksi kevätlomaa huhtikuun lopulle, jotta jo valmiiksi kuormittavasta kevätlukukaudesta ei tulisi liian pitkä.
Vientialan työnantajia edustava Teknologiateollisuus pitää hyvänä, että lukuvuoden rytmitystä tarkastellaan, koska suomalainen lomarytmi poikkeaa sen mukaan keskeisistä eurooppalaisista kilpailijamaista.
Suomen Yrittäjät olisi valmis siirtämään lomia jopa niin, että elokuu olisi kokonaisuudessaan kesäkuukausi.
– Pidämme toimivimpana mallia, jossa kouluvuosi rytmittyisi viiteen suurin piirtein samanpituiseen jaksoon, järjestö ehdottaa.
Luokanopettajat puolestaan kokevat, että ehdotusta perustellaan enemmän matkailu- ja elinkeinoelämän tarpeilla kuin lasten oppimisella, hyvinvoinnilla tai koulun toiminnalla.
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat ja Kuntaliitto arvioivat lausunnoissaan, että muistioluonnos voi toimia alustavana keskustelunavauksena. Se ei kuitenkaan niiden mielestä sisällä sellaisia perusteluja mallin hyödyistä, joiden pohjalta lainsäädäntömuutoksiin olisi perusteltua ryhtyä.