Digipelien ongelmallinen pelaaminen liittyy usein nuorilla lisääntyneeseen alakuloisuuteen, ahdistuneisuuteen ja eristäytymiseen, ilmenee Oulun yliopistossa tarkastettavasta väitöksestä .
Myös väsymys ja keskittymisvaikeudet näyttävät olevan yleisiä vaivoja nuorilla ongelmapelaajilla. Tutkimuksen mukaan ongelmapelaamiseen liittyviä oireita on lähes joka kymmenennellä digipelejä pelaavista nuorista.
Terveystieteiden maisteri Niko Männikkö korostaa, ettei ongelmallisen pelaamisen ja oireiden syy– seuraus-suhde ole kuitenkaan selvä. Pelaamisella voidaan esimerkiksi hakea lohtua alakuloisuuteen, vaikka pelimaailmaan uppoutuminen saattaakin syventää ongelmia.
–Toisaalta pelaamista käytetään pakokeinona, jolloin todellisuuden ahdistavia asioita mennään pakoon sinne pelimaailmaan. Se on ihan ymmärrettävää, jotkut purkavat sen liikuntaan tai vähän vanhemmat työntekoon.
Tutkimukseen osallistui 853 nuorta, jotka olivat iältään 13–24-vuotiaita. Männikön mukaan tuon ikäisistä nuorista lähes 90 prosenttia pelaa joskus.
–Suurella osalla digipelaajista ei ilmene mitään oireita, Männikkö muistuttaa.
Digipeleillä tarkoitettiin tutkimuksessa tietokone- ja konsolipelejä, verkkopelejä sekä mobiililaitteilla pelattavia pelejä, joista ei voi voittaa rahaa.
Häiritseekö elämää?
Ongelmallista pelaamista arvioitiin seitsenkohtaisella mittarilla, jossa selvitettiin muun muassa sitä, lisääntyykö pelaamisen määrä ja onko pelaaminen koko ajan mielessä.
Männikön mukaan merkittävä kriteeri on, häiritseekö pelaaminen muuta elämää: aiheuttaako pelaaminen riitoja kotona ja täytyykö läheisten huomauttaa pelaamisen määrästä? Samoin huoleen voi olla syytä, jos pelaamisen takia jää hoitamatta muita tärkeitä asioita. Esimerkiksi koulunkäynti saattaa häiriintyä. Hälytyskellojen olisi syytä soida, kun pelaaminen muuttuu pakonomaiseksi suoritukseksi ja mielekkyyden kokemukset vähenevät.
Tutkimuksessa ne, joilla oli ongelmallista pelikäyttäytymistä, pelasivat keskimäärin kolme tuntia päivässä. Se on merkittävästi enemmän kuin riskiryhmään kuulumattomilla. Ongelmallinen pelaaminen näytti olevan yleisempää pojilla kuin tytöillä.
Riskiryhmään kuuluvat nuoret näyttivät suosivan strategia- ja roolipainotteisia pelejä.
–Ne ovat luonteeltaan sellaisia, ettei peleissä ole oikeastaan loppua ollenkaan.
Männikkö sanoo, että pelien sosiaalinen puoli on kuin kaksiteräinen miekka: Monet ongelmapelaajat sanovat olevansa kavereiden kanssa tekemisissä mieluummin pelien kautta kuin kasvokkain. Peli saattaa siis eristää muista, mutta toisaalta sen kautta voi saada vertaistukea.
