Ko­ro­na­vi­rus­epi­de­mia vei monelta päivän aterian – Ruo­ka-apuun ja kou­lu­ruo­kaan kek­si­tään uusia kons­te­ja

Kouluruokaa jaetaan annoksina kotiin. Ruoka-avun antajat keksivät uusia ratkaisuja.

Kaupungin kouluruoan hakuun ilmoittautui noin 800 oppilasta. Ruoka jaetaan päivittäin annospaketteina. Jakeluun ei voi enää ilmoittautua.
Kaupungin kouluruoan hakuun ilmoittautui noin 800 oppilasta. Ruoka jaetaan päivittäin annospaketteina. Jakeluun ei voi enää ilmoittautua.
Kuva: Anna Muotka

Ruoka-apua järjestellään nyt uusiksi monessa paikassa.

Rovaniemen seurakunnan Ruokapankissa on tavallisesti kaksi jakopäivää viikossa diakoniatyön asiakkaille, mutta nyt siirrytään toimimaan ajanvarauksella.

Jo viime viikolla toimintaa muutettiin niin, että vapaaehtoistyöntekijät jäivät pois ja jakelusta vastasivat vain seurakunnan työntekijät. Lisäksi turvavälejä valvottiin.

– Meillä on haasteena taata sekä työntekijöiden että avun tarvitsijoiden turvallisuus, johtava diakoni Markku Kukkonen sanoo.

Seurakunnan diakoniatyöhön saa yhteyden puhelimitse tai sähköpostilla.

Avuntarve arvioidaan yksilöllisesti, ja jos on tarve ruoka-avulle, diakonian työntekijä antaa erilliset ohjeet Ruokapankin toiminnasta. Ruokapankissa osa elintarvikkeista on EU:n elintarviketukea, osa seurakunnan varoilla hankittua ja osa liikkeiden ylijäämäruokaa.

Lahjoituksia diakonian avustustoimintaan ja Ruokapankkiin voi tehdä osoitteessa www.kotimaanapu.fi. Sivustolta löytyy kohta Rovaniemen paikalliskeräys.

– Nyt on odotettavissa avun tarpeen kasvu, Kukkonen huolehtii.

Rovaniemen seurakunnan johtava diakoni toivoo diakoniatyölle lisää lahjoituksia, sillä avun tarve kasvanee.
Rovaniemen seurakunnan johtava diakoni toivoo diakoniatyölle lisää lahjoituksia, sillä avun tarve kasvanee.
Kuva: Veli-Jukka Mustajärvi

Kaupoista vähemmän hävikkiä, ravintoloista enemmän

Punainen Risti on jakanut kauppojen ylijäämäruokaa joka toinen viikko helluntaiseurakunnan tiloissa Kairatiellä. Koronavirusepidemian vuoksi jakelu jäi tauolle jo viime viikolla.

Nyt järjestö selvittää, miten avun voisi järjestää uudessa tilanteessa. Kokoontumisrajoitusten lisäksi haasteena on se, että sekä vapaaehtoisissa että avuntarvitsijoissa on paljon riskiryhmiin kuuluvia.

Sekin vaikuttaa, että kauppojen myynti on kasvanut.

– Nyt kun ihmiset ostavat paljon, kaupoissa jää vähemmän jaettavaa, hanketyöntekijä Marianne Sarre sanoo.

Toisaalta lahjoituksia on tullut esimerkiksi ravintola- ja matkailualan yrityksistä, joissa myynti on hiipunut.

– Meille on soitettu ja kysytty, että pitääkö nämä heittää roskiin, Sarre kertoo.

Sarren mukaan lahjoitusruokaa on jonkin verran, ja Punainen Risti järjestänee jossain vaiheessa kertaluonteisen ruokajakelun. Säännöllinen toiminta on kuitenkin toistaiseksi tauolla.

Neuvokas kuljettaa kotiovelle

Keskustan Kansalaistalolla on jaettu aiemmin sekä koulujen että kauppojen ylijäämäruokaa. Toiminta taukosi liki kaksi viikkoa sitten, kun koko talo laitettiin kiinni.

Ensi maanantaina ruoka-apua aletaan kuitenkin jakaa uudella tavalla, sillä 70 vuotta täyttäneille tarjotaan ruokakasseja koteihin.

– Saimme nyt todella pikaisella aikataululla järjestettyä ihan uudenlaisen toiminnan, Neuvokkaan toiminnanjohtaja Suvimaria Saarenpää sanoo.

Koronavirusepidemian aikainen ruokajakelu toimii niin, että Neuvokkaan vapaaehtoiset kokoavat kauppojen ylijäämäruoista kasseja, joita toimitetaan maksutta koteihin kolmena päivänä viikossa.

Jakopäivät ovat maanantai, keskiviikko ja perjantai, ja tilaukset pitää tehdä edellisenä arkipäivänä. Jakelualue on kymmenen kilometriä Rovaniemen keskustasta.

Saarenpään mukaan jakelussa noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeistuksia eli tapaamisia kasvokkain vältellään.

Ruokakassien sisältöä ei voi tietää etukäteen eikä ole varmaa, riittääkö niitä aina kaikille tarvitsijoille, sillä jaettavien kassien määrä ja sisältö vaihtelevat tuotteiden saatavuuden mukaan.

Tästä on kyse

Ruoka-apua 70 vuotta täyttäneille

Rovaniemen Neuvokas jakaa kolmena päivänä viikossa kauppojen ylijäämäruoka 70 vuotta täyttäneille.

Jakelupäivät ovat maanantai, keskiviikko ja perjantai.

Ilmoittautumiset edellisenä arkipäivänä klo 9–10 numeroon 0400 244 610.

Ensimmäinen jakopäivä on ma 30.3., ja siihen voi ilmoittautua pe 27.3.

Vapaaehtoisvoimin

Neuvokkaan vapaaehtoiset toimittavat ruokakassin kotiin 10 kilometrin säteellä keskustasta. Sisältö vaihtelee päivän saatavuuden mukaan.

Jakelussa noudatetaan THL:n suosituksia eli lähikontakteja vältetään.

Tarkemmat jakelualueet: www.kansalaistalorovaniemi.fi

Moni kolkutellut oven takana

Saarenpään mukaan Kansalaistalon sulkeminen on selvästi vaikuttanut monen elämään muutenkin kuin ruokajakeluiden osalta. Tavallisesti kävijöitä on toistasataa päivässä.

– Oven takana on käynyt ihmisiä, ja suurempi huoli tuntuu olevan se, että ei ole paikkaa, mihin mennä, Saarenpää sanoo.

Tähän kaipuuseen vastaukseksi Neuvokas on perustanut Mitä sinulle kuuluu -puhelinpalvelun. Neuvokkaan vapaaehtoiset vastaavat numerossa 040 587 0713 maanantaista perjantaihin klo 9–12. Keskustelut ovat luottamuksellisia.

Kouluruokaa noutopakkauksina
Tiia Haapakangas

Monessa kunnissa etäkoululaiset jäävät kokonaan ilman kouluruokaa, mutta Rovaniemi päätti jakaa ruokaa noutopakkauksina sitä tarvitseville.

Jakelu aloitettiin maanantaina, ja siihen piti ilmoittautua viime viikolla. Kouluruoan hakijoiksi ilmoittautui vajaat 800 oppilasta. Määrä vastaa suunnilleen yhden ison peruskoulun oppilasmäärää. Kaikkiaan koululaisia on Rovaniemellä noin 5 800.

Ruoan jakelupaikat ja -ajat on ilmoitettu ilmoittautuneille erikseen. Alkuun koululla seurataan ja ohjataan hakutilannetta niin, että ruuhkia ei syntyisi. Ruoat jaetaan yksittäin pakattuina annoksina eikä ruokaa saa jäädä syömään koululle. Lähiopetuksessa olevat oppilaat ruokailevat koululla normaalisti.

– Koska jakelun organisointi on kaiken muun koulun toiminnan organisoinnin ohella melkoinen urakka, ei jakeluun voi enää ilmoittautua mukaan, opetuspäällikkö Katri Keisu sanoo.