On se jännä. Kun ensimmäistä kertaa törmää johonkin ilmiöön – joka ehkä on ollut olemassa aina tai vaikka miten kauan, mutta siitä ei vain sattumalta ole ikinä tiennyt – niin äkkiä se alkaa mystisesti tulla vastaan kaikkialla.
Nyt ei ole ihan sellaisesta kyse, mutta sinne päin.
Olen jo vuosia miettinyt, miksei täällä haavoittuvassa ja erittäin vetovoimaisessa Lapissa peritä turistiveroa jatkuvasti kasvavalta matkailijavirralta. Rovaniemeäkin ja sen infrastruktuuria kehitetään verorahoillamme ensisijaisesti meitä kaupunkilaisia, mutta yhä enemmän myös matkailijoita varten. Onhan se toki elinkeino, joka myös tuo rahaa ja työtä.
Itselleni turistivero konkretisoitui ensimmäistä kertaa vuosia sitten, kun olin vähällä matkustaa Sveitsiin. Väliin tuli jotain ja reissu peruuntui, mutta mieleen jäi majoitusvarauksen yhteydessä mainittu pieni turistivero.
Sain puhuttua asiasta ääneen ensimmäistä kertaa keväällä eduskuntavaalien alla. Sanoin eräälle ehdokkaalle, että äänestän häntä, joka ottaa ajaakseen turistiveron Lappiin.
Sen verran vastarannan kiiski olen äänestäjänäkin, etteivät ehdokkaani koskaan mene läpi. Ei tälläkään kertaa. Että ainakaan oma ponneton eleeni ei asiaa eteenpäin liikauttanut.
Mutta huomasin siitä mielipidekirjoituksen edellisessä Uusi Rovaniemi -lehdessä ja innostuin äännähtämään uudestaan. Ja kas, sain huomata Lapin Kansankin kirjoittaneen siitä ihan viime päivinä. Ja että se on käytössä ja leviämässä ympäri Eurooppaa.
Turistivero on minusta sekä järkeen että oikeustajuun käyvä tarkoituksenmukainen maksu. Sen määrä on niin pieni suhteessa muihin matkakuluihin, ettei se tunnu missään kaltaiseni keskivertomatkailijankaan budjetissa, saati vaikuta matkustuspäätökseen tai kohteen valintaan.
Jos yöpymisiä Rovaniemellä on vuosittain arviolta 800 000, niin 1,50–4 euron lisämaksu yöpymistä kohden olisi aika kiva summa kaupungin kassavajeeseen. Parhaimmillaan sen avulla voitaisiin jättää juuri päättyneiden yt-neuvottelujen tuloksena esitellyt henkilöstöön kohdistuvat säästötoimet toteuttamatta.
Tai sitten sen voisi kohdentaa Ounasvaaran ulkoilureittien kunnostamiseen kaupunkilaisten ja matkailijoiden iloksi. Yle uutisoi äskettäin, miten vaaran polut ovat kasvavassa käytössä kuluneet ja leventyneet.
Parikymmentä vuotta vaaralla kulkeneena olen itsekin haikeana seurannut, miten kauniit, kapeat neulas- ja sammalpolut ovat muuttuneet kivikkoisiksi metsäautoteiksi. Rauhaa ja luontoa saa hakea koko ajan kauempaa.