Maastopalo: Pel­los­sa palaa neljän heh­taa­rin ko­koi­nen maas­to­pa­lo – Syt­ty­mis­syy­tä ei tiedetä

Päivittyvä lista: Näissä pai­kois­sa on voinut al­tis­tua ko­ro­na­vi­ruk­sel­le Lapissa

Kolumni

Ko­lum­ni: Tulen kai­paa­maan ys­tä­vää­ni – vaikka hän ei tiedä, että olen ole­mas­sa

Sonja Huhtaniska on Uusi Rovaniemi-lehden kolumnisti, toimittaja, taiteilija ja mielenterveyskuntoutuja, joka asuu puoliksi Rovaniemellä ja Tampereella.
Sonja Huhtaniska on Uusi Rovaniemi-lehden kolumnisti, toimittaja, taiteilija ja mielenterveyskuntoutuja, joka asuu puoliksi Rovaniemellä ja Tampereella.
Kuva: Jussi Pohjavirta

Herään. Se on vaikeaa. Vaikka nukkuisin miten paljon, olen nykyään aina väsynyt – ja surullinen. Sellaista on masennus. Keitän kahvia termosmukiin ja lähden kävelylle rantaan.

Rannalla kohtaan sinut, ensimmäistä kertaa. Aloitat keskustelun säästä, ja istahdan penkille viereesi kiitollisena. Eletään kesää 2019, eikä ihmisten vielä tarvitse kiertää toisiaan kaukaa.

Juttelemme tunnin. Kerrot lapsuudestasi ja elämästäsi tässä minulle vieraassa kaupungissa, Tampereella. En ole oikein kotiutunut tänne.

Sinä olet jo iäkäs. Mainitset, että sinulla on alkava Alzheimerin tauti, eikä muistisi ole entisellään.

Käy ilmi, että asumme lähekkäin. Kävelemme yhdessä kotiin. Olet selvästi voimissasi, minun on tihennettävä uupunutta askellustani.

Hyvästellessä teemme sinunkaupat. Molemmilla on ollut mukavaa, mutta sinä tuskin arvaat, miten tärkeä tämä kohtaaminen oli minulle. Aivan kuin olisin viettänyt aikaa oman mummoni kanssa.

Toivon, että tapaamme uudestaan.

Noin kuukauden päästä niin käy. Tervehdin sinua innostuneena, mutta näytät säikähtäneeltä. Tajuan, ettet muista minua. Alzheimer on pyyhkinyt kohtaamisemme pois. Olen tuntematon, joka jostakin syystä tietää nimesi.

Tajuan, ettet muista minua. Alzheimer on pyyhkinyt kohtaamisemme pois. Olen tuntematon, joka jostakin syystä tietää nimesi.

Kerron tapaamisestamme. Naurahdat hämmentyneenä ja pahoittelet huonoa muistiasi. Sanon mahdollisimman hienotunteisesti, että tiedän myös sairaudestasi.

Juttelemme hetken mukavia, mutta aavistan, että tilanne on ollut sinulle pelottava. Varmaankin mietit: mitä kaikkea muuta olen unohtanut?

Sinä et tiedä sitä, mutta olemme tavanneet sittemmin monta kertaa.

Kerran tulin viereesi liikennevaloissa, mutta en enää puhutellut sinua nimeltä. Kommentoin vain säätä. Et tunnistanut minua, mutta meillä oli leppoisa tuokio.

Toisella kertaa heittelin kiviä paljasta järvenjäätä pitkin ja kuuntelin niistä viriävää merkillistä ääntä. Yhtäkkiä kuulin jonkun pysähtyvän taakseni. Se olit sinä, kukapa muukaan. Seisoit rantapolulla kevätauringossa ja ihmettelit, mitä teen.

– Kuuntelepa millainen ääni tästä kuuluu, sanoin ja heitin kiven jäälle.

Kuuntelimme ihmeellistä ääntä yhdessä, aivan hiljaa.

– Sehän ihan soi, hymähdit.

Kun lähdit jatkamaan matkaa, kyyneleet kihosivat silmiini. Tietäisitpä kuinka monta kertaa olet pelastanut päiväni.

Koronan alettua emme ole enää kohdanneet. Muutan Tampereelta takaisin Rovaniemelle huhtikuussa. Voisinpa hyvästellä sinut, mutta en taida voida.

Kiitos silti ystävyydestä.