Kolumni

Kolumni: Milloin sinä sait viimeksi tärkeän kirjeen?

Risto Ukkonen on Uuden Rovaniemen kolumnisti ja rovaniemeläinen kulttuuriaktiivi, joka opiskelee johtamisen psykologiaa ja viihtyy niin kylillä kuin kaupungissakin.
Risto Ukkonen on Uuden Rovaniemen kolumnisti ja rovaniemeläinen kulttuuriaktiivi, joka opiskelee johtamisen psykologiaa ja viihtyy niin kylillä kuin kaupungissakin.

Minulla on tullut tavaksi kirjoittaa kerran vuodessa kirje seuraavan vuoden itselleni. Toisinaan hahmottelen ajatuksiani kuvitteellisilla kirjeillä. Miksi kirjoittaa kirje, kun helpommalla pääsisi nopealla viestillä?

Kirje on pieni ote kirjoittajansa maailmasta. Se on luottamuksen ele kirjoittajalta vastaanottajalle: haluan, että juuri sinä saat tietää tästä minulle tärkeästä asiasta. Sisällöltään kirje voi olla melkein mitä vain: tietoa, tunne, toive. On tutkittu, että auki kirjoitettu tunnekokemus välittyy lukijalleen pelkkää emojia paremmin.

"Useammin olen kirjeen äärellä liikuttunut kuin sähköpostin."

Ihmiskunta on kirjoittanut kirjeitä tuhansia vuosia. Aiemmin näitä arvopapereita tai -papyruksia on käytetty välittämään tietoa välimatkojen päähän. Nykyäänkin kirjeessä voi kertoa jotain, mitä ei tämän päivän pikaisessa viestinnässä tule pysähdyttyä ajattelemaan.

Kirje on erityisempi tapa sanoa jotain tärkeää.

Kirjeellä on kuori, suoja, jonka repiminen paljastaa yksityisen sisällön. Kuoren avaaminen on oma rituaalinsa, se valmistelee lukijansa vastaanottamaan viestin. Kirjepostin vähenemisen myötä myös tyhjiin kirjekuoriin raapustellut kauppalistat, terassisuunnitelmat ja “menin naapuriin, jääkaapissa pullaa” -laput ovat nekin korvautuneet erilaisilla muilla viestintätavoilla.

Jos taskussa on tilaa puhelimelle, niin kyllä sinne pieni kirjekin mahtuu.

Kirjesalaisuus, nykyään laajemmin viestintäsalaisuus, kuuluu suomalaisten perusoikeuksiin. Se on yhteiskunnan sinetti: minulla on oikeus kertomani yksityisyyteen.

"Lukemattomissa elokuvissa on kirjeitä poltettu kynttilän liekissä, jotta on estetty niiden joutuminen vääriin käsiin."

Joskus kirjeensä voi jättää tietoisesti muiden saataville. Kenkälaatikosta tai hirrenraosta paljastunut kullankeltainen nippu on kullanarvoinen tarinoiden tiivistelmä. Löydettäväksi jätetty kirje voi vastata sellaisiin kysymyksiin, joita ei ole ennen lukemista edes osannut kysyä. Onnekkaimmat saavat yhdistettyä kaksi nippua, ja käsissä on kokonainen kirjeenvaihto.

Pulloposti on kirjeiden kihelmöivän salaperäinen versio sekä lähettäjälleen että vastaanottajalleen. Se on viesti tuntemattomalta kirjoittajalta tuntemattomalle lukijalle ja vieläpä tuntemattomassa ajassa. Nämä mysteeriviestit tosin kannattaa muistaa kirjoittaa lyijykynällä.

Uhanalaisena viestinnän lajina kirjeet ansaitsevat tulla pelastetuksi. Sen, mikä tuntuu liian suurelta tai vaikealta sanoa ääneen, voi olla helpompi kirjoittaa tai vaikka piirtää.

Tänä kesänä aion kirjoittaa ainakin yhden kirjeen.