Kyllästyin tulvaan. Lähdin Ouluun.
Kun en ollut sitten helmikuun matkustanut mihinkään sen paremmin työn kuin huvinkaan vuoksi, pieni varaslähtö kotimaan matkailuun oli paikallaan.
Oulussa tulvan saattoi hetkeksi unohtaa. Laanaoja pysyi rauhallisena uomassaan.
Aikoinaan Rovaniemelle muutettuani jäidenlähtö ja tulva olivat huimia uusia tuttavuuksia, kiehtovampia kuin kaamos tai kesän valo.
Joka kevät on ollut hienoa nähdä, kuinka jo muutaman kymmenen sentin muutos veden korkeudessa saa Ounaskosken muuttumaan niin paljon tavallista mahtavammaksi.
Kun vesi nousee valoisassa yössä peittämään laiturit, mieleen tulee muumiperheen Vaarallinen juhannus.
Tänäkin vuonna oli tietenkin kiinnostavaa seurata veden vauhdikasta kohoamista ja ottaa aina uusi ja uusi kuva siitä varoitusmerkistä, joka lopulta kaatui virtaan.
Mutta jo siinä vaiheessa, kun jokien pinta ei ollut vielä kummoisenkaan korkealla, Lainaanrannan tulvavallit ja Saarenkylän hiekkasäkit tahtoivat synkistää fiiliksen. Ihan kuin olisi jokin oikeakin vitsaus tulossa.
Eräältä Rooman-matkalta jäivät mieleen menneistä vedenpaisumuksista kertovat merkkilaatat, joita oli hämmästyttävän korkealla Santa Maria sopra Minervan kirkon seinässä. Kivitauluissa Jumalan sormi määräsi vedenpinnan tason.
Vain hetkeä aiemmin sattuneesta tulvasta taas kertoivat Tiberin varren puihin tarttuneet joen tuomat muovipussit, joissa vesi edelleen hölskyi.
Kerran Keski-Euroopassa näin vastikään sattuneen kallionvyörymän: vuoren rinne oli sortunut ja padonnut joen. Pahin oli ohi, mutta läheisessä kylässä talojen seinissä oli kuivuneet mutarannut.
Yhdentekevätkin omakohtaiset havainnot menneistä tulvista koskettivat toisella tavalla kuin parhaillaan tapahtuva katastrofi jossain Bangladeshissa.
Sitten se kotoisakin tulva katkaisi maantien, saartoi ihmisiä koteihinsa, nousi Lainaanrannan valliin saakka ja alkoi muutenkin oikeasti haitata elämää.
Olen aina ärsyyntynyt ihmisistä, jotka jäävät kolarin ääreen pällistelemään – tai mikä vielä pahempaa, kuvaamaan. Nyt aloin tuntea itseni vähän samanlaiseksi.
Vaikka tämänvuotinen tulva ei täkäläisille mikään ylivoimainen vastoinkäyminen olekaan, se muistutti siitä, että kiehtovan spektaakkelin ja suuronnettomuuden välillä on vain määrällinen ero.
Onneksi vesi alkaa jo laskea.