Kolumni

Kolumni: Jopen lähtö muistutti hetkistä Mitsubishissä

Henri Anundi on Uuden Rovaniemen kolumnisti sekä kahden pienen lapsen isä, joka lepäilee rovaniemeläisessä mainostoimistossa arkisin.
Henri Anundi on Uuden Rovaniemen kolumnisti sekä kahden pienen lapsen isä, joka lepäilee rovaniemeläisessä mainostoimistossa arkisin.

”Täällä Aarne Tanninen, Washington - - mulla naisia, viinaa ja rahaa on.”

Elvis-osaston kasetti pyöri lähes taukoamatta Mitsubishin stereoissa, kun isäni kanssa ajelimme ympäri Meri-Lappia ja Tornionjokivartta milloin työhommissa, milloin sukuloimassa.

Vaikka 14-vuotiaalla ja nelikymppisellä on eri maku viihteen ja muidenkin asioiden suhteen, Jopen huumorista löysimme yhteisen sävelen hörötellä menemään.

Isäni kuolemasta tuli kesällä täyteen kaksikymmentä vuotta. Syöpä vei hänet vain 47-vuotiaana. Kemin huumorikuningas sai viisikymppisensä juhlia, mutta hänenkin heinäkuinen poismenonsa 56-vuotiaana oli ennenaikainen. Syypäänä sama vihulainen.

Läheisen menettäminen on raskasta. Etenkin kun elämä jää kesken, se tuntuu musertavalta. Miksi juuri hän?

Jos ystävä tai tuttava menettää läheisen, esitän osanottoni mutta en anna neuvoja. Surutyön tekee kukin itselle sopivalla tavalla. Sen verran saatan sanoa, että surua ei kannata paeta.

Tuona kesänä koin parhaaksi olla omissa oloissani. Halusin prosessoida isäni kuoleman yksin niin puhki kuin sen vain voi: mietin käytännön asioita, henkimaailmaa, ihmisten suhtautumista ja omaa elämänkatsomusta. Mietin myös, kuinka isäni sielulle ja ruumiille käy. Jossittelulle en antanut sijaa. Niin lopullista ei voinut enää muuttaa, oli vain tultava toimeen siitä eteenpäin.

Uskoin surun murtamanakin, että nousisin siitä entistä vahvempana. Oli pakko. Vietin aikaa isäni asunnossa, olin hiljaa ja itkin. Parikymppiselle on kova paikka saattaa vanhempansa sairaalan ruumishuoneeseen.

Surutyön tehtyäni – mikäli se ylipäätään koskaan loppuu – olin varma, että jos selvisin siitä, selviän kyllä elämän haasteistakin. Olin siis vahvempi. Arjen triviaalit asiat eivät stressaa niin paljon, kun tietää, että ainakaan kukaan ei ole kuollut. Asian voi selvittää.

Toivon lämpöä Jopen lähipiirille ja kaikille läheisen menettäneille. Jopen nerokkuus lähensi minua ja isääni teinin ja vanhemman suhteen karikoissa.

Jopen kuolema toi mielen paljon hetkiä Mitsubishissä, kuten sen, jolloin isäni tarjosi mahdollisuuden hypätä rattiin liikenteessä keskellä päivää. Olin 14. Mutta äläpä – tie oli hiljainen ja ajoin vain kakkosvaihteella oman kunnan alueella. Se on Lapin läänissä sallittua. Niin minulle on ainakin kerrottu.

Kuolema antaa perspektiiviä elämään. Hyviä syysiltoja, keväällä taas vihertää.

"Elvis-osaston kasetti pyöri lähes taukoamatta Mitsubishin stereoissa, kun isäni kanssa ajelimme ympäri Meri-Lappia ja Tornionjokivartta milloin työhommissa, milloin sukuloimassa."