Pelastustyöntekijä kehottaa hiljaisuuteen etsittäessä eloonjääneitä sortuneen rakennuksen raunioista maanjäristyksen jälkeen Pereirassa Kolumbiassa 12. elokuuta. Pelastajat, sotilaat ja vapaaehtoiset etsivät eloonjääneitä romahtaneista kerrostaloista ja toimistorakennuksista eri puolilla Länsi-Kolumbiaa.
Kuva: LUIS ACOSTA / AFP / Lehtikuva
Etelä-Amerikassa Kolumbiaa ravistelleen maanjäristyksen uhriluku on noussut ainakin 265 kuolleeseen, kertovat viranomaiset.
Satoja ihmisiä on edelleen kateissa. Pelastushenkilöstön usko elossa olevien löytämiseksi raunioiden alta on kuitenkin hiipumassa, sillä kriittisenä pidetty 72 tunnin aikaikkuna on umpeutumassa.
Maanjäristyksessä loukkaantui pitkälti yli 3 000 ihmistä.
Kolumbiassa tapahtui maanantaina maanjäristys, jonka voimakkuus oli 7,4. Maahan on julistettu hätätila.