Pääkirjoitus: Suomen Pi­sa-tu­lok­set ovat las­ke­neet jo lähes koko 2000-lu­vun ajan – häm­mäs­tyt­tä­vin­tä il­miös­sä on se, ettei kor­jaus­lii­ket­tä ole on­nis­tut­tu te­ke­mään

Katso kuvat: Näin lap­pi­lai­set edus­ti­vat Pre­si­den­tin­lin­nas­sa

Puolustusvoimat: Ken­raa­li­kun­nas­sa vain yksi ylennys – katso tästä kaikki ylen­nyk­sen saaneet Lapissa

Mainos: Lapin Kansa Digi 13,90 €/kk – tilaa tästä

Kolumni

Koiran va­paa­na­pi­to ei ole pe­rusoi­keus

-
Kuva: Pekka Aho

Vapaana juoksentelevat koirat on aihe, joka puhututtaa vuosi toisensa jälkeen – eikä ihme. Kyseessä on erinomainen esimerkki ihmisen välinpitämättömyydestä ja itsekkyydestä, jossa sijaiskärsijäksi joutuvat yleensä luonto sekä muut koirat ja ihmiset.

Irtokoirat voidaan jakaa karkeasti kolmeen ryhmään: karkaileviin karvatassuihin, lenkkipoluilla liihottaviin nuuskuneniin sekä naapurustossa omatoimisesti seikkaileviin koiriin.

Karkulaiset ovat päässeet yleensä irti vahingossa. Oman lukunsa muodostavat kuitenkin ihmiset, jotka pitävät lemmikkinsä irti pitämistä heille suotuna etuoikeutena. Lenkki on toki molemmille mieluisampi, kun koira saa hihnassa kulkemisen sijaan seikkailla vapaasti ympäristössä.

Kaikki eivät myöskään näe mitään pahaa siinä, että kotipihassa irti oleva Tessu käy välillä moikkailemassa pyörätien varressa ohikulkijoita. ”Eihän se mitään tee, se on ihan kiltti.”

Kiinnipitoaikana koira on pidettävä lain mukaan kiinni tai välittömästi kytkettävissä. Taajama-alueella koiran tulee ulkoilla kytkettynä ympäri vuoden, eikä se saa kulkea taajaman ja kiinnipitoajan ulkopuolellakaan irti ilman maanomistajan lupaa.

Laissa on myös poikkeuksia, mutta yleinen lähtökohta on se, että koirat on pidettävä kytkettyinä käytännössä kaikkialla.


Kainalossa makoilevan halinallen sisällä asuu kuitenkin aina petoeläin, jolla on omat vaistonsa ja viettinsä.


Koiran päästäminen irti hiljaisella metsäpolulla houkuttelee ja myönnän itsekin sortuneeni joskus samaan puhdasta ymmärtämättömyyttäni. Ajattelin, ettei minun koirani tee mitään pahaa, sehän vain tykkää olla irti. Eikä täällä sitä paitsi ole edes ketään!

Niin, eihän se teekään. Onko itsekkyys kuitenkaan riittävä peruste lain rikkomiselle ja riskien ottamiselle?

Vaikka oma lemmikkini olisikin harmiton tapaus, en voi koskaan tietää vastapuolen suhtautumisesta irti olevaan koiraani. Monet pelkäävät koiria, eikä vieras karvaturri ymmärrettävästi aiheuta irti ollessaan mukavia tuntemuksia.

En voi myöskään vannoa, etteikö koirani häiritsisi toiminnallaan luonnonvaraisia eläimiä tai tekisi innostuksissaan tuhoja luonnolle. Kainalossa makoilevan halinallen sisällä asuu kuitenkin aina petoeläin, jolla on omat vaistonsa ja viettinsä.

Irtokoirat provosoivat kaiken lisäksi kytkettynä kulkevia lajikumppaneitaan. Irti olevan koiran väistäminen on vaikeaa ja koska hihnassa olevalla osapuolella ei ole mahdollisuutta päästä pakoon, voi se kokea olonsa helposti uhatuksi.

Riittävästi uhattuna kilteinkin pikkupuudeli voi päätyä puolustautumaan hyökkäämällä vastapuolen kimppuun. Tällöin vahinkoja sattuu helposti eläinten lisäksi myös ihmisille.

Hyvään koiranelämään kuuluu myös vapaata ulkoilua – mutta ainoastaan turvallisesti ja sallituilla alueilla. Kiinnipitovelvollisuus voi tuntua nipottamiselta, mutta sen tarkoitus on loppujen lopuksi palvella kaikkien osapuolten turvallisuus ja sujuva yhteiselo. Kunnioitetaanhan siis toinen toisiamme?

Kirjoittaja on toimittaja.

Toivottavasti nautit tästä kolumnista

Lapin Kansan tilauksella pääset lukemaan kaikki tuoreimmat ja kiinnostavimmat sisällöt heti.