12-vuotias Nana-koira heiluttaa iloisesti häntäänsä, kun asiakas ajaa automaalaamon pihalle. Haistelujen jälkeen asiakas on hyväksytty ja koira palaa takasin sisätiloihin jatkamaan työpäiväänsä. Kun Nana on tarkistanut, että automaalaamon miehistö on paikalla, niin on päiväunien aika.
– Kun maalaamon uuni laitetaan päälle, niin sen hurina on unilääkettä Nanalle, isäntä Timo Pyyny kertoo.
Kun isäntä alkaa valmistella töihin lähtöään Kaakamossa sijaitsevassa kodissaan, niin myös Nana herää töihin mukaan.
– Nana tökkii minua kuonollaan, jos en sattumoisin ole ottanut sille eväitä. Aika usein se syö ne jo matkalla Keminmaahan. Kun auton ovi aukenee, niin Nana nousee ensimmäisenä penkille.
Jackrussellinterrierin ja collien jälkeläinen ei halua jäädä kotiin yksin. Nanan hankkinut Timon poika Markus Pyyny pisti videon päälle, kun perheessä alettiin ihmetellä, miten Nana oli päässyt aiemmin pihamaalle.
– Se vääntää itse oven auki ja lähtee katsomaan missä muut perheenjäsenet ovat. Jos en voi ottaa Nanaa jostain syystä töihin, niin vien sen mummon ja papan luokse.
Nanan läsnäolo piristää läsnä olollaan automaalaamon työntekijöitä. Myös maalaamon asiakkaiden suut kääntyvät hymyyn, kun vastassa on häntää heiluttava koira.
– Yhden kerran eräs asiakas ihmetteli, että miksi automaalaamossa on koira. Se on ainoa kerta, kun palaute ei ole olut positiivista.
Nana on ollut mukana isäntänsä kanssa myös kamarikuoro Arioksen harjoituksissa. Koira ei osallistunut haukunnallaan treeniin.
– Yleensä se haukahtaa, kun kotiin tulee vieraita. Se ilmoittaa myös, jos työpaikan vierestä kuuluu oudon auton ääntä. Voi se haukahtaa myös joillekin ihmiselle.
Nana tuli Timo Pyynylle Markus Pyynyn kautta.
– Nana edustaa Suomen toiseksi yleisintä koirarotua eli se on pojan entinen koira. Yleisin rotu on tyttären ex-koira.
Nana oli hakenut kotia ennen Markuksen luokse tuloaan useammasta perheestä.
– Sain hankittua Nanan tutun tutulta viidelläkymmenellä eurolla. Koiralla oli silloin vaara tulla lopetetuksi. Nana osoitti pentuna enemmän terrierin luonnetta, eikä tullut toimeen kaikkien muiden koirien kanssa. Vanhemmuuttaan se on yhä enemmän colliemainen, Markus Pyyny kertoo.
Timo Pyynyn puheesta käy ilmi, että hänen lenkki-, sauna- ja työkaverinsa on osa perheen arkea.
– Silti Nana II ei tule perheeseen. Minäkin lähestyn jo 60 vuoden ikää, niin pystyisinköhän enää yli seitenkymppisenä huolehtimaan koirasta samalla tavalla kuin nyt, Timo Pyyny miettii.