Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Kohti kun­ta­vaa­le­ja

Kuntavaalit lähestyvät. Valtuustokauden viimeinen osavuosi starttaa kesälomakauden jälkeen ja uudet vaalit käydään ensi keväänä.

Kunnallista päätöksentekoa vähemmän seuraavat kuntalaiset saattavat olla vaalien alla jälleen tilanteessa, jossa pää lyö tyhjää – kenelle ainoan äänensä antaisi?

Kuntapolitiikassa on useita avauksia – toiset jokseenkin pikkuasioitten näpertelyä, toiset isompia, kuten lähikoulut, maisemaa muuttava kaavoitus, harrastusmahdollisuudet ja asumisen edellytykset eri puolilla laajaa kaupunkia. Monet siis aiheita, jotka vaikuttavat kaikkien jokapäiväiseen elämään.

Listasin tähän muutamia keskustalaisia avauksia meneillään olevalta valtuustokaudelta.

Viime vaaleissa valitut ryhmämme jäsenet ovat jättäneet aloitteita, joista osa eteni hienosti myös toteutukseen: esteetön kalastuspaikka, ostolaskutusten julkisuus, Nepsy-ohjaajakoulutusta opettajille, Joulumaan asuntomessut Rovaniemelle, Saarenkylän urheilukentän kehittäminen, ikäihmisten liittymien talvikunnossapidon järjestäminen ja luontokohteiden kartoitus Rovaniemen talousmetsistä.

Keskusta etsii riveihinsä tulevia kuntapäättäjiä.
Keskusta etsii riveihinsä tulevia kuntapäättäjiä.
Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Aloitteet ovat lopulta vain helposti näkyvä osa valtuustotyötä. Se työ, mikä ulospäin ei niin hyvin näy, on keskustan valtava työ sovittelevana ryhmänä hyvää yhteishenkeä hakien, sillä monien asiaristiriitojen vallitessa sovun ylläpitämisellä löydetään varmimmin paras kompromissi ristiriitaiseen asiaan.

Usein kuultu parjaus "kepu pettää aina" onkin mitä luultavimmin raskaan ristiriitaisen asian sovittelua parhaalla mahdollisella tavalla. Asioita harvemmin saa edistettyä kuntalaista ja kuntaa hyödyttävällä tavalla niin, että oma agenda ajetaan väellä ja voimalla eteenpäin.

Kun mietit, mille puolueelle äänesi kallistaisit, kehotan kuulostelemaan myös yleistä tunnelmaa. Mikä puolue parhaiten vastaa käsitystäsi siitä, kuinka asioita hoidetaan yhdessä – riidellen ja repien vai neuvotellen ja sopien?

Jos taas mietit, että tykkäisit vaikuttaa asioihin enemmän, ota yhteyttä siihen poliittiseen järjestöön, jonka arvot ja toimintatapa asioiden hoitamisessa vastaavat omaasi. Keskusta näkee arvon ihmisten erilaisuudessa ja luo puitteet nähdä kunnassa asioita monin tavoin. Se on näin kykenevä hakemaan ratkaisuja ihmisten kokoisiin ongelmiin.

Elina Korteniemikeskustan Rovaniemen valtuustoryhmän sihteeri