
Uusi Rovaniemi haastaa rovaniemeläiset mukaan joulutalkoisiin Kohti joulua -kuvakilpailussa. Kilpailuun voi osallistua lähettämällä meille kuvia rakentamastaan jouluvalaistuksesta tai muusta jouluisesta somistuksesta.
Kuvakilpailun tarkoituksena on kannustaa rovaniemeläisiä valaisemaan ja somistamaan omaa lähiympäristöään kaikkien kaupunkilaisten iloksi. Valoja ja somisteita voi laittaa omalle pihalle, parvekkeelle tai ikkunaan luomaan jouluista tunnelmaa.
Kohti joulua -kilpailuun voi osallistua lähettämällä meille kuvia rakentamastaan jouluvalaistuksesta tai muusta jouluisesta somistuksesta. Kuvan kohteena voi olla laaja kokonaisuus kuten koko pihapiiri, mutta kuvissa voi esitellä myös kauniita yksityiskohtia.
Yhdestä kohteesta saa lähettää kilpailuun korkeintaan kolme kuvaa.
Uusi Rovaniemi esittelee kilpailun satoa aatonaattona 23. joulukuuta sekä lehdessä että verkkosivuilla. Toimitus palkitsee valitsemansa kohteen 50 euron lahjakortilla Likiliikkeisiin. Lisäksi kaikkien kilpailuun osallistuneiden kesken arvotaan kolme suklaista yllätystä.
Kilpailukuvat tulee lähettää viimeistään torstaina 17.12. osoitteeseen ur.kilpailu@uusirovaniemi.fi.
Kerro viestissä, missä ja kenen kotona kuvat on otettu. Kerro myös kuvaajan nimi.
Mielellään kuulemme myös, miten jouluvalaistus tai -somistus on syntynyt ja mistä se koostuu. Onko se jokavuotinen perinne vai syntyykö joka joulu jotain uutta?
Uusi Rovaniemi saa kilpailuun lähetettyihin kuviin jatkuvan julkaisuoikeuden.