Porocup: Luonto näytti voi­man­sa – kisa jou­dut­tiin kes­keyt­tä­mään

kolumni: Kuka sinä olet sil­loin, kun kukaan ei ole kat­so­mas­sa?

pääkirjoitus: Esi­mer­kil­lä on voimaa

Mainos: Jakajaksi Kaleva Mediaan - tutustu ja hae tästä

Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Koh­taa­mi­sia toi­mit­ta­jan kanssa

Jo edesmennyt Lapin radioääni Aino Lehtola oli legendaarinen toimittaja, jolla oli tapana ruotia Lapin radiossa Rovaniemen hankkeita. Usein olin niissä altavastaajana ja joskus keskustelumme ajautuivat kiistelyyn.

Lehtolan tapana oli tehdä haastattelu ulkona, kiistakysymyksen äärellä. Niinpä keskustelimme ”vuosisadan epäonnistuneimmaksi” kutsutun katumaksulain epäkohdista kadulla. Tapasimme Rovakadulla paikassa, jossa routivan kadun pinta aaltoili. Katua kävellessämme kompuroimme.

Lehtola kysyi viereisen kiinteistön katumaksun suuruutta. Tuhansien maksujen joukosta en maksua muistanut, tuskin tiesinkään. Tähän Lehtola napakasti: ”Minäpä tiijän ja se on iso! Eikö kaupunkia jo hävetä periä kohtuuton maksu routivan kadun varren kiinteistöltä”? Puolustauduin vedoten lain kiemuroihin.

Episodi osoitti Lehtolan tapaa ottaa esille tietty yksityiskohta, johon hän oli etukäteen tarkoin perehtynyt. Siihen takertuen hän saattoi joskus haastateltavan tukalaan tilanteeseen. Toisinaan hän päätti juttutuokion: ”Tällaista tänään sarjassa virkamiehen kiusaamisia”.

Ounasrinteellä esittelin kerran kaavamuutosta kävellen asukkaiden kanssa alueella. Mainitsin erään rakentamattoman kerrostalotontin kohdalla, että se muutetaan kaavassa puistoksi. Siitäkö Lehtola riemastui. Asukasryhmään kääntyen hän huudahti: ”Kuulitteko, minkä uhrauksen kaupunki on tekemässä? On muuttamassa kokonaisen tontin puistoksi”! Se oli piikittelyä aiemmin vireillä olleesta kiistanalaisesta hankkeesta, jossa 3. kaupunginosan puistoihin kaavoitettiin tontteja.

Kerran pääsin sanomaan viimeiset sanat, mihin ei yleensä ollut tilaisuutta Lehtolan haastatellessa. Suorassa lähetyksessä toimittaja totesi: ”Paljon olisi vielä kysymyksiä virkamiehen kiusaamiseksi, mutta varattu aikamme on täyttymässä”. Ennen eetterin sulkeutumista ehdin sanoa: ”Mielelläni minäkin olisin vielä toimittajaa valistanut”.

Pari kuukautta ennen Aino Lehtolan poismenoa tapasimme sattumalta Revontulikeskuksen käytävällä, joka on nelostien montun katetta. Kattamisesta olimme olleet aikanaan jokseenkin eri mieltä, nyt kiistat olivat vaipuneet unholaan.

Viimeiseksi jäänyt kohtaamisemme sujui seesteisesti keskustellen. Vaikka olimme joskus kiistelleet, värikkäät keskustelumme eivät olleet jättäneet mieliimme kolhuja. Erottuamme vilkaisin taakseni huomaten keskustelukumppaninkin tekevän samoin.

Kirjoittaja toimi aikoinaan Rovaniemen kaupungin teknisen viraston johtajana.