Kir­ja­py­säk­ki: Kun nuoren maailma nit­kah­taa rai­teil­taan

Magdaleena Hain Sarvijumala on nuortenkirja, joka on toisaalta hyvin realistinen ja nykyajassa kiinni oleva, mutta toisaalta hyvin outo, hurja ja jopa pelottava. Se kertoo aluksi etenkin autokolarista, muistoista ja läheisen kuoleman hyväksymisestä, mutta toisessa todellisuudessa kohdataan sarvijumala ja muita henkimaailman olentoja. Kirjassa yhteys vainajiin on niillä nuorilla, jotka ovat joutuneet jo katsomaan kuolemaa silmästä silmään.

Teoksen päähenkilö on lukiolaispoika Lauri, joka on täpärästi selvinnyt autokolarista. Pojan äiti on menehtynyt ja amerikkalaissyntyinen isä on vielä sairaalassa. Itsesyytökset kalvavat vakavasti loukkaantuneen nuorukaisen mieltä: “Mä kuitenkin tiedän, että jos meidän kolari oli jonkun syy, niin mun. Ilman mun umpimielisyyttä äitiä kohtaan iskä olisi saanut keskittyä ajamiseen.”

Kolarista niin henkisesti kuin fyysisesti toipuva Lauri muuttaa maalle, äidin siskon luokse. Siellä häntä hoivataan hyvin ja hän pääsee mukaan paikkakunnan nuorten porukoihin. Lauri tutustuu paikallisiin samaan tapaan kuin Häräntappoaseen Alpo Korva, ja Härkösen tapaan Hai kuvaa maaseudun nuorten elämää luontevasti. Varsin pian Laurin unet kuitenkin muuttuvat omituisiksi, kiihottaviksi ja karmiviksi. Niissä on sarvijumala ja tyttö, johon Lauri on ihastunut ensisilmäyksellä.

Alussa kirjan tapahtumat ovat realistisia, mutta hiljalleen kauhuelementit lisääntyvät ja lisääntyvät. Lauri alkaa nähdä kuolleita yhä enemmän, ja lopussa yhden vainajan kanssa käydään raaka ja verinen taistelu. Se on pintatasolla vain tyypillistä kauhua, mutta pohjimmiltaan kyse lienee siitä, että vanhempien on annettava lastensa elää omaa elämäänsä. Isien ja äitien on irrotettava lieka ja päästettävä irti, vaikka nuori tekisi vanhempien mielestä “vääriä” valintoja. Matkan varrella tarinassa sivutaan myös monia muita tärkeitä ja ajankohtaisia teemoja, kuten rasismia, mielenterveysongelmia ja aikuistumisen vaikeutta.

En kuulu kirjan kohderyhmään enkä pitänyt loppuratkaisusta. Se on raakuudessaan ja rajuudessaan kuin suoraan jostain hieman kliseisestä kauhuelokuvasta, mutta vauhdikkuudessaan se viehättänee nuoria lukijoita. Siinä mielessä loppu on oivallinen, että se antaa Haille mahdollisuuden kirjoittaa teokselle jatko-osa.

Sarvijumala on rakenteeltaan nuortenkirjaksi varsin haastava: on nykyhetki, kolari ja vielä toinen todellisuus. Tarinan tasot tukevat toisiaan, mutta välillä kolarimuistot tuntuvat irrallisilta ja keskeyttävät ikävästi varsinaisen kerronnan. Ehkä vähän vähempi olisi ollut parempi.

Kirja on silti erittäin koukuttava ja monin paikoin niin totta. Koska olen yläkoulun opettaja, jotkin tapahtumat ja replikoinnit kuulostivat kerrassaan rasittavan tutuilta! Ei sinänsä ihme, sillä loppusanoissa Hai kertoo koeluettaneensa tarinan muutamilla pojilla. Yhden pienen mokan kielessä huomasin: Hai on pannut oululaispojan suuhun mie-pronominin.

Sarvijumala-kirjan tarina uponnee kohderyhmäänsä, sillä tarina kertoo hyvin todentuntuisesti nykynuorten elämästä bileineen ja ensimmäisine seksikokeiluineen. Toisaalta taas kauhuelementit vievät tarinan uusiin ulottuvuuksiin ja kuljettavat lukijan pois arjen keskeltä, ja juuri sitä moni nykynuori kirjalta varmasti kaipaa.