
Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitusten poistaminen aloitetaan Lapissa keskiviikkona.
Nopeusrajoitusmerkit vaihdetaan aloittaen pääteistä, joissa nopeudet muuttuvat torstaihin mennessä. Poisto porrastetaan olosuhteiden mukaan niin, että kaikki merkit on vaihdettu huhtikuun loppuun mennessä.
Kesäajan nopeusrajoitukset tulevat voimaan heti, kun niitä osoittavat merkit on vaihdettu.
Lapin ely-keskus muistuttaa autoilijoita kevään vaihtelevista keliolosuhteista ja liikenneturvallisuuden huomioimisesta.
Keväällä saattaa esiintyä vielä lumi- ja räntäsateita sekä tienpinnan jäätymistä. Silloin on erityisen tärkeää sovittaa ajonopeus vallitsevien keliolosuhteiden mukaan.
Vaikka päätiet ovat pääosin sulat, maantieverkolla on vielä osuuksia, joissa tiellä voi olla jäätä ja polannetta. Nastarenkaita saa käyttää maaliskuun loppuun saakka ja myöhemminkin, jos sää tai keli sitä edellyttää.