Kesä käyn­tiin pilk­ki­mäl­lä

Kävimme Rostojärvellä ensimmäisen kerran pilkillä vappuna 2003. Matka Keinovuopiosta kuuluisalle kalajärvelle taitettiin hiihtäen ja rinkkaa kantaen. Alkumatkasta ojat tulvivat ja jänkä oli monessa paikassa kokonaan vailla lunta. Tunturiin noustessa hiihtämään pystyi hyvin.

Viimeisen kymmenen kilometrin aikana rupesin pohtimaan, miksi alan hyytyä. Kaipa se johtui äkkilähdöstä? Kairastakaan en ollut ottanut jatkopalaa pois. Pitkä viritys keikkasi vähän joka suuntaan rinkan katolla.

Perille silti päästiin. Kämpällä huomasin, että rinkan pohjalla on muun muassa iso jakoavain, outo säilykepurkki ja sähköllä toimiva parranajokone. Kaikki olivat tarpeellisia kamppeita, mutta ei niitä ollut aikomus ottaa mukaan. Olivat jääneet edellisiltä matkoilta rinkan pohjalle.

Tämän hiihdon jälkeen rupesin tekemään listan, mitä tavaroita pakkaan reppuun. Aika moni kampe on jäänyt kotiin, mutta rusinoiden ystävää ja ruuan kuivattajaa minusta ei ole tullut vieläkään. Pottuja en tunturissa enää keitä.

Tänä keväänä oli aika päivittää, miltä järvellä näyttää. Olimme reissussa vapun tienoilla, mutta lunta oli selvästi enemmän kuin rapeat kymmenen vuotta sitten. Nyt matka taitettiin mukavasti kelkoilla ja iltapäivästä oltiin jo jäällä. Järven selällä näkyi useita pilkkiporukoita ja muutama kelkka. Kaikki taisivat olla suomalaisia.

Leiri, mökkikylä, oli muuttunut edellisestä kerrasta. Uusia, aiempaa hienompia kämppiä oli rakennettu eikä sauna lämmennyt enää kaasulla.

Olin kuullut, että Rostojärveltä saa nykyään etupäässä harria. Tieto osoittautui oikeaksi. Saimme illan kuluessa muutaman komean harrin, mutta punamahaisia ei enää näkynyt. Liekö tehokas verkkokalastus syy raudun vähenemiseen?

Sen mitä kalojen perkuupaikan puheista saattoi päätellä, muutkin saivat harreja. Komeita kaloja, mutta me olimme lähteneet matkaan rautujen takia ja niitä myös päätettiin pyytää.

Oli kuitenkin tiedossa, ettei kelkalla kannata ajaa missä tahansa. Poliisit ovat tehneet Kiirunan pohjoisosaan tehoiskuja usean miehen, kelkan ja helikopterin voimin hillitäkseen villiksi ryöstäytynyttä menoa. Sakotettavat summat olivat nousseet reippaasti.

Lappilaismies kertoi saaneensa yli tuhannen euron sakon, mikä ihmeellisellä tavalla kannusti pysymään merkityillä reiteillä. Todettiin, että Norjassa poliisit vievät kelkankin.

Rautuakin lopulta saatiin, mutta ennätykset eivät paukkuneet.

Kuva: Visa Honka

Seuraavina päivinä hiihdimme pois kelkkareiteiltä, Rostojärven kalastusalueen ulkopuolelle. Saimme rautuja, mutta ennätykset eivät paukkuneet. Eikä minua häirinnyt, vaikka Lapin miehet ja naiset kurvasivat samoille järville kelkoillaan. Toivottavasti mekään emme häirinneet heitä.

Olemme viime vuosina käyneet keväisin vähintään yhden pitkän pilkkireissun joko Pohjois-Ruotsissa tai Ruijassa. Hintaa matkalle tulee rantaloman verran, mutta kokemus on etelän matkaa hauskempi. Rusketusraja tosin jää karvalakin reunaan.

Olemme olleet yleensä yötä kämpissä, kun monet tosi pilkkimiehet nukkuvat tunturissa teltassaan. Tuttu opettajakin suuntaa Norjan ylängöille telttailemaan vasta, kun kouluissa alkavat kesälomat.

Tätä kirjoittaessa minulla ei ollut tietoa, vieläkö kelejä riitti kesäkuun ensimmäisinä päivinä. Korkeimmilla ylängöillä lunta ja jäätä riittää yleensä juhannukseen asti.