Kesän surulliset hukkumiskuolemat ovat herättäneet kysymyksen suomalaislasten uimataidosta ja siitä, kuka siitä vastaa. Perusopetuslain mukaan uinninopetus kuuluu kunnille ja kouluille, samoin kuten äidinkielen ja matematiikan opetus.
Pyöreiden pöytien selvitysten ja työryhmien perustamisen sijaan katseet tulee kääntää välittömästi kuntapäättäjiin. Nopein tapa on huolehtia siitä, että kuntien ensi vuoden talousarvioon varataan määrärahat uinninopetukseen ja uimahallikuljetuksiin.
Pyöreän pöydän tehtäväksi jää tarkentaa valtakunnallinen opetussuunnitelma siten, että pohjoismainen uimataitotesti kirjataan kuudennen luokan tavoitteeksi. Lisäksi tarvitaan valtakunnallinen tiedonkeruu todellisesta mitatusta uimataidosta. Nykyinen tapa kerätä tietoa kysymällä lapsilta uimataidosta ei ymmärrettävästi anna oikeaa tietoa.
Malli toimivasta, tuloksellisesta ja vastuullisesta uinninopetuksesta löytyy esimerkiksi Oulusta. Malli luotiin poliittisella yhteisymmärryksellä jo 80-luvulla. Oulussa uinninopetusta järjestetään viikon uintijakso eskareista kuudenteen luokkaan. Uimaopettaja ja luokanopettaja arvioivat yhdessä oppilaan uimataitotason suhteessa asetettuihin tavoitteisiin ja oppilaille järjestetään tarvittaessa maksutonta lisäopetusta.
Kuudennella luokalla suoritetaan pohjoismainen uimataitotesti, jossa oppilas pudottuaan uintisyvyiseen veteen ui yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta vähintään 50 metriä selällään. Suoritettuaan testin hyväksytysti oppilas saa kevättodistukseensa merkinnän uimataidosta. Viime vuonna oululaisten 6-luokkalaisten uimataitoprosentti oli 80,2, joka on kirjattu tavoitteeksi kaupungin hyvinvointisuunnitelmaan.
Koulujen uinninopetus ei luonnollisesti poista vanhempien vastuuta harjoittaa uimataitoa tai jättää lapsia valvomatta esimerkiksi uimarannoilla. Uima- ja vesipelastustaidot ovat kansalaistaitoja ja perustaitojen opettaminen on julkinen tehtävä samoin kuin lukemisen ja kirjoittamisen opettaminen.