"Kemin har­joi­tus­olo­suh­teet jal­ka­pal­lo­jouk­kueil­le ka­tast­ro­faa­li­sen huonot"

Jalkapalloilijoiden harjoitteluolosuhteissa ei ole Kemissä kehumista.

Kemin liikuntatoimi organisoi harjoitusvuorojen jakamisen Karihaaran tekonurmelle.
Kemin liikuntatoimi organisoi harjoitusvuorojen jakamisen Karihaaran tekonurmelle.
Kuva: Pentti Vuosaari

Kemi City FC:n lähtökohdat Kakkosen sarjakauteen ovat vähintäänkin haastavat. Junkohalli Oy:n konkurssi pisti talviharjoittelun uusiksi, kun Junkohallin korjattua kangasta ei enää nostettu ylös.

Junkohalli Oy:n hallinnoima Karihaaran tekonurmi on ollut tähän saakka vapaata riistaa. Sinne on voinut tulla tähän saakka potkiskelemaan palloa kuka vaan tai mikä joukkue tahansa.

Nyt tähän asiaan tulee muutos.

– Velkojain kokous päätti, että Kemin Kemin liikuntatoimi alkaa huolehtia vuorojen jakamisesta siihen saakka, kun konkurssipesä saa myytyä keinonurmen, pesänhoitaja Antti Kantola kertoo.

Joukkueilla on mahdollista varata Karihaarasta vuoroja tämän viikon keskiviikkoon saakka. Nuoriso- ja liikuntatoimenjohtaja Matti Molander kertoo, että hakemuksia on tullut liikuntatoimistoon. Tarkoituksena on, että vuorot on saatu jaettua halukkaiden kesken jo ensi viikon alusta lähtien.


Kemi City FC:n pelaajat ovat käyneet keväällä juoksemassa ja pelaamassa Karihaarassa.

– Olemme jakaneet joukkueen kahteen eri ryhmään, jotta ryhmien koko säilyisi alle kymmenessä hengessä. Ei meillä ole tietenkään ollut mitään oikeutta sanoa kenellekään, että tänne ei saisi tulla meidän harjoitusten aikana. Karihaaran tekonurmi on ollut kaikille vapaassa käytössä, joukkueen valmentaja Jari Åhman kertoo.

Karihaarassa on Kemin ainoa täysimittainen tekonurmikenttä. Junkohallin tekonurmen päällä makaa ylipainehallin kangas.

– Kemin harjoitusolosuhteet jalkapallojoukkueille ovat katastrofaalisen huonot. Meidän pitää ilmeisesti mennä harjoittelemaan hiekkakentille, Jari Åhman harmittelee.

Joukkue kävi talvella harjoittelemassa kaksi kertaa viikossa pienellä tekonurmikentällä.

– Ennen 13.6. tapahtuvaa sarja-avausta ehdimme vetää koko joukkueen kanssa noin kymmenet treenit. Se näkyy tietenkin ensimmäisissä peleissä.

Kemi City FC pelaa kotipelinsä Sauvosaaren takanurmella. Kenttä alkaa olla jo sula, mutta sen pelikunnosta ei ole varmuutta, mikäli Kemi City FC aloittaa sarjan kotipelillä.