Kemiläislähtöisellä MR-Pumppauksella on alkamassa vuoden kovin sesonkiaika. Oli projektina sitten omakotitalon, kerrostalon, sillan tai vaikkapa tuulimyllyn rakennus, hoitaa MR-Pumppaus betonin kuljetuksen ja pumppauksen työmaalle.
– Yleensäkin projektit voivat olla kaikkea, mihin tarvitaan betonia, yrittäjä Marko Rytkönen sanoo.
MR-Pumppaus on perustettu Kemissä vuonna 2003. Alun perin Rytkösen piti perustaa yhden miehen yritys, mutta vuosien saatossa toiminta on laajentunut niin, että palkkalistoilla on nykyään jo parisenkymmentä henkeä ja lisää olisi tarkoitus palkata lähitulevaisuudessa. Vaimo Maarit Rytkönen hoitaa yrityksen toimistotyöt. Lisäksi siltä löytyy 17 betonipumppuautoa ympäri Suomen aina Kittilästä Turkuun saakka. Kotipaikka on kuitenkin yhä Kemissä.
Koska MR-Pumppaus hoitaa ainoastaan betonin pumppauksen ja osin myös kuljetuksen, on itse raaka-aineen suhteen tehtävä yhteistyötä muiden yritysten kanssa. Pohjoisessa MR-Pumppaus aliurakoi Rudus Oy:lle.
– Heidän kanssaan olemme tehneet saumatonta yhteistyötä jo vuosia, Rytkönen sanoo.
Rytkösen oma työura betoniteollisuuden parissa alkoikin aikoinaan juuri Rudus Oy:ltä. Hän työskenteli ensin vuosia Ruduksen palveluksessa, kunnes osti siltä ensimmäisen pumppausautonsa. Vaikka ala oli tuttu, oli yrittäjyys miehelle uusi asia.
– Paljosta olen joutunut ottamaan itse selvää.
Tällä hetkellä poika Aleksi opettelee myös pikkuhiljaa yrittäjyyden saloja muun muassa tekemällä lumitöitä traktorilla ja halkomakoneella puita.
MR-Pumppaus kouluttaa itse omat kuljettajansa, sillä mikään koulutus ei suoraa valmista betonin pumppaukseen. Pohjakoulutuksena toimii yleensä kuorma-auton kuljettaja.
– Kuljettajan täytyy pystyä itsenäiseen työskentelyyn, hallita kone täydellisesti, osata toimia ongelmatilanteessa ja olla asiakaspalveluhenkinen, joten monenlaista osaamista tarvitaan.
Betonin pumppaus onkin Rytkösen mukaan erikoisosaamista vaativa ala. Kohteet voivat olla haastavia, joten myös erilaista kalustoa tarvitaan.
– Erikoisia kohteita on ollut paljon, mutta kaikki on aina saatu toteutettua, Rytkönen kertoo.