
Pettymys. Ylpeys. Ja haikeutta, totta kai. Suomen miesten futsalmaajoukkueen tunnekylläinen matka suomalaisen lajihistorian ensimmäiseen arvoturnaukseen sai päätöksensä, kun hallitseva futsalin Euroopan- ja maailmanmestari Portugali oli niukasti mutta riittävästi parempi EM-puolivälierässä Amsterdamissa.
Suomi nousi mestarisuosikkia vastaan kahdesti tasoihin. Ensin Miika Hosio tasoitti avauspuoliajalla 1–1:een ja sitten kapteeni Panu Autio iski 2–2 toisella puoliajalla uransa 101. maajoukkuemaalilla.
Miguel Angelon ajassa 29.14 tekemää 3–2-maalia Suomi ei sitten enää kiinni kirinyt, vaikka loppuhetkillä nähtiinkin vielä tasoituspaikkoja kivikovaa ja tarkasti pelannutta Portugalia vastaan.
Maalivahti Andre Sousan loistotorjunta Aution vetoon 19 sekuntia ennen loppusummeria sinetöi lopulta Suomen EM-unelman päättymisen. Ja Aution upean, 149 ottelun maajoukkueuran viimeisen tanssin loppusävelet olivat siinä.
– Tämä koko meidän EM-matka on ollut yksi unelmien täyttymys minulle. Kuusitoista vuotta olen ollut maajoukkueen matkassa ja unelmoinut siitä, että joku päivä pelattaisiin lopputurnauksessa, kirkkaissa valoissa ja parhaita jengejä vastaan. Se toteutui, ja pääsin elämään sen vielä näin uran viimeisten valssien aikaan, suomalaisen futsalin suuri esikuva Autio sanoi ottelun jälkeen.
– Olen tosi onnellinen ja ylpeä siitä, miten joukkueena täällä pystyimme esiintymään ja laittamaan huippumaita ahtaalle. On ollut myös upea huomata, miten paljon Suomesta on tullut viestejä, tukea. Kyllä se herkistää ja paljon hienoja fiiliksiä herättää tästä tappiosta huolimatta.
Ja se viimeinen veto? Jonka eteen Sousan jalka ilmestyi...
– Ajattelin, että sisään menee. Olin aika varma. Mutta hieno torjunta, Autio kuvaili.

"Vahvistus, että olemme kilpailukykyisiä"
Suomen futsalnousun arkkitehdeistä kenties suurin, kroatialainen päävalmentaja Mico Martic, 57, herkistyi hänkin. Vuonna 2013 työnsä aloittaneen Marticin sopimus umpeutuu maaliskuun lopussa.
– Puolivälierätulos on tietysti pettymys, mutta kun katsoo kokonaisuutta, olen kiitollinen pelaajille ja olen todella iloinen siitä, kuinka pelasimme tässä turnauksessa. Vahvistus siitä, että olemme kilpailukykyisiä. Joten en ole surullinen, Martic sanoi.
– Matka oli uskomaton. Olemme tehneet upeita juttuja ja luoneet pohjan vieläkin paremmalle Suomen joukkueelle. Ja olen varma, että sellainen saadaan.
Voimakaksikko kehui vielä viimeisen yhteisen koitoksen jälkeen toisiaan, tietysti.
– Mico Martic on ollut paras valmentajani ikinä. Ja ystävä sekä johtaja. Ajattelee aina joukkuetta, futsalia ja pelaajien kehittymistä. Ei ole sattuma, että olemme joukkue, joka on tehnyt suurinta nousua lajin rankingissa viime vuosina, Autio sanoi.
– Panu Autio on yksi lajin tärkeimmistä ihmisistä koko maailmassa – yhteyksiä jok'ikisen kanssa (ympäri futsalmaailman). Numero yksi suomalaisessa futsalissa, Martic puolestaan runoili.
Valssi on tauonnut, parketti on tyhjä. Mutta täyttynee taas uusilla, tulevaisuuden Autioilla, sen verran hienon jäljen suomalaiseen urheiluun sinnikäs ja ennakkoluulottoman periksiantamaton futsalmiehistö jätti.